Pro Uutiset/STTK
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n mielestä Suomessa ruotsia äidinkielenään puhuviin vähemmistökielen edustajiin ja esimerkiksi toimittajiin viime aikoina kohdistuneet uhkaukset ja vihapuheet on järjestelmällisesti tuomittava. - Ilmiö on vakava, ollut kauan pinnan alla eikä asia korjaannu vaikenemalla tai hymistelemällä, pääsihteeri Leila Kostiainen STTK:sta korostaa.
Suomi on kaksikielinen maa. - Oikeus käyttää omaa kieltään on turvattava tehokkaasti. Ruotsin kielen asemaan ja ruotsinkielisyyteen kohdistuu liian paljon kielteistä populismia, Kostiainen muistuttaa.
STTK teki vuonna 2012 kunnallisvaalien ohjelmatyötä varten tulevaisuusluotauksen, johon vastasi 12 000 henkilöä. Yksi luotauksen tuloksista oli se, että suvaitsemattomuus oli lisääntynyt aiemmasta, neljän vuoden takaisesta luotauksesta. Suvaitsemattomuuden uudeksi kohteeksi oli noussut kaksikielisyys, erityisesti ruotsinkielisyys.
STTK:n mukaan Suomen kaksikielisyys on paitsi ihmisoikeuskysymys, myös maamme kansainvälisyyttä ja kilpailukykyä vahvistava elementti.