Hyppää pääsisältöön

Suomalaisen ruoan tekijöille vakautta – elintarvikealan työehtosopimukset jatkuvat

Kuvassa on kanelipullia
Kuvassa on kanelipullia
Elintarviketeollisuusliitto ETL, Ammattiliitto Pro, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ja Meijerialan Ammattilaiset MVL ovat sopineet, että elintarvikealan työehtosopimukset jatkuvat kolmannen sopimusvuoden. Ratkaisu tuo vakautta ja ennakoitavuutta yhdelle Suomen suurimmista teollisuudenaloista, sen yrityksille ja kymmenille tuhansille ammattilaisille.

Keväällä 2025 solmittuihin elintarvikealan työehtosopimuksiin sisältyy mahdollisuus arvioida sopimuskauden aikana alan talouden ja työllisyyden näkymiä sekä sopimuksiin kirjattujen tavoitteiden toteutumista. Arvion perusteella osapuolilla on ollut mahdollisuus päättää sopimusten jatkumisesta kolmannelle vuodelle.

Osapuolet ovat nyt sopineet, ettei mahdollisuutta työehtosopimusten irtisanomiseen käytetä. Sopimukset jatkuvat siten kolmannen vuoden ajan ja vuodelle 2027 sovitut palkankorotukset toteutetaan sopimusten mukaisesti.

Vakautta työhön ja kasvun rakentamiseen

Elintarviketeollisuus on Suomen kolmanneksi suurin teollinen toimiala ja merkittävä työllistäjä eri puolilla maata. Alan yrityksissä työskentelee 44 000 ihmistä, ja koko ruoka-ala työllistää Suomessa noin 320 000 henkeä.

Ruokaa ja juomia valmistetaan Suomessa vuoden jokaisena päivänä niin kotimaisille kuluttajille kuin vientiin. Elintarviketeollisuudella on tärkeä merkitys koko ruokaketjulle, alueiden elinvoimalle ja Suomen huoltovarmuudelle.

Työehtosopimusten jatkuminen tuo yrityksille ja henkilöstölle ennakoitavuutta tulevaan. Pitkä sopimuskausi luo osaltaan vakautta myös alan kehittämiselle, työllistämiselle ja investoinneille.

Tänään 4. syyskuuta vietettävänä Suomalaisen ruoan päivänä on erityisen hyvä muistaa, että kotimaisen ruoan taustalla ovat yritysten lisäksi tuhannet alan ammattilaiset eri puolilla maata.

Yhteistyöllä kohti tulevaa

Pitkä työehtosopimuskausi antaa osapuolille hyvän pohjan jatkaa yhteistyötä ja kehittää työelämää alan työpaikoilla. Yhteisiä kysymyksiä riittää: osaavan työvoiman saatavuus, alan veto- ja pitovoima, osaamisen kehittäminen sekä muuttuvan työelämän tarpeisiin vastaaminen ovat keskeisiä koko alan tulevaisuudelle.

ETL, SEL, Pro ja MVL pitävät tärkeänä pitkäjänteistä ja luottamukseen perustuvaa työmarkkinayhteistyötä. Sopimuskauden jatkuminen antaa yrityksille ja henkilöstölle mahdollisuuden katsoa yhdessä eteenpäin ja rakentaa suomalaisen elintarvikealan tulevaisuutta vakaalta pohjalta. Ruoka syntyy ihmisistä, työstä ja yhteistyöstä.

Hyvää Suomalaisen ruoan päivää!