- Rukkas- tai kinnasmalliset käsineet pitävät kädet lämpöisinä paremmin kuin sormikkaat.
- Kylmällä kannattaa pukea kahdet sukat päällekkäin. Pelkät puuvillasukat eivät suojaa tarpeeksi kylmältä.
Kuva: Shutterstock
Pro Uutiset/Katja Palhus
Työnteon helleraja on 28 lämpöastetta, mutta pakkasrajaa ei ole määritelty. Töihin on siis mentävä vaikka siperialaisessa tuulessa. Pitkiä kalsareita käyttävät pakkaspäivinä ainakin energia-alan asennusvalvojat sekä kiinteistöpalveluiden, satamien ja kuljetusten työnjohto. Heidän päiviinsä kuuluu ulkotöitä.
Pakkanen ja tuuli lisäävät ilman pitkiä kalsareita kulkevien paleltumisriskiä. Paleltumisvaara vaanii 25 asteen kylmyydessä, vaikka tuulen voimakkuus olisi vain 4 metriä sekunnissa. Ilmatieteen laitos kertoo pakkasen ja tuulen yhteisvaikutuksesta.
Lenkkeile hitaammin kylmässä
Työpäivän jälkeen ulkourheilua voi harrastaa kohtuudella. Jos pakkanen aiheuttaa keuhko-oireita, pakkasella ei kannata urheilla kilpavauhtisesti, neuvoo Hengitysliitto.
Jos on kylmempää kuin 17–20 pakkasastetta, kannattaa liikkua hieman hitaammin tai käyttää hengityssuojainta. Pakkasraja on kuitenkin yksilöllinen.
Pukeudu kerroksittain
Pään suojaus on erityisen tärkeää, sillä suurin osa ihmisen luovuttamasta lämmöstä poistuu pään kautta. Korvat, nenä ja posket paleltuvat helposti.
Kerrospukeutuminen on tehokkain tapa suojautua kylmältä. Kylmällä puetaan päälle alusvaatetus, välivaatetus ja päällysvaatetus. Alusvaatetuksen pitää olla ihonmyöntäinen, muttei liian tiukka. Lämpöisiä välivaatteita ovat villaneuleet ja fleece-vaatteet. Päällimmäisen vaatekerroksen tulee olla tuulen pitävä ja sopivan väljä.
Muuta aiheeseen liittyvää:
YLE Elävä arkisto/Tv-kuuluttaja Heikki Kahila näytti villahousumallia vuonna 1977.