Kuva: Aila Juola
Pro Uutiset
Teleoperaattori TeliaSonera teki hyvän tuloksen, kasvatti liikevaihtoa 1,2 prosenttia ja jakaa alan muista toimijoista poiketen reilut osingot.
Työntekijöitä yritys tukistaa edelleen irtisanomalla 1 800 henkilöä vuoden 2013 aikana Pohjoismaista ja Baltiasta. Irtisanomiset ovat osa lokakuussa ilmoitettuja 2 000 henkilön potkulukuja. Yhtiö irtisanoi vuoden 2012 lopulla jo 300 henkilöä.
Mihin asti väkeä voidaan vähentää, ihmettelee sopimusala-asiamies Seppo Lundgren Ammattiliitto Prosta.
Pitkään Soneran liikkeitä työn puolesta seurannut Lundgren kertoo, että suunta on selvä: Suomesta vähennetään jatkuvasti väkeä ja suunta on kauemmas.
- Kenen hallinnassa on lopulta Suomen viranomaisverkkojen ja valtion tärkeimpien verkkojen ylläpito – haluammeko, että niitä operoidaan maan rajojen ulkopuolelta? Lundgren kysyy.