Hyppää pääsisältöön

Terrafamessa luottavainen vire

terrafame, tero pulkkinen
Terrafamen kaivos Sotkamossa tuottaa nikkeliä ja sinkkiä suunnitelmien mukaan. Nyt uskotaan jo töiden jatkumiseen, sanoo luottamusmies.

Terrafamessa luottavainen vire

Julkaistu 26.06.2017 klo 14:23
ProStoori
Kirjoittanut
Pirkko Koivu
Terrafamen kaivos Sotkamossa tuottaa nikkeliä ja sinkkiä suunnitelmien mukaan. Nyt uskotaan jo töiden jatkumiseen, sanoo luottamusmies.

Sotkamossa toimiva Terrafamen kaivos rekrytoi uusia työntekijöitä keväällä 2017 ja metallien tuotanto toimii suunnitellusti, sanoo kaivoksen prolainen luottamusmies Tero Pulkkinen. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtiö tuotti nikkeliä 4 787 tonnia eli tähänastisen ennätyksensä.

 

Kaivoksella kaikki neljä bioliuotuskasaa ovat toiminnassa. Terrafamen tavoitteena on kannattava malmintuotanto vuoden 2018 syksyllä, ja Tero Pulkkisen mielestä tavoite on saavutettavissa.

 

− Ihmiset uskaltavat jo luottaa siihen, että työtä riittää. Tuotanto on meille ykkösasia, huonot ajat ovat hitsanneet porukkaa yhteen. Vire ja työilmapiiri ovat hyvät.

Vire ja työilmapiiri ovat hyvät.

 Kesäkuun alussa ilmoitettiin, että kaivos pääsee yrityssaneeraukseen.

 

Liuotusprosessin toimivuuden lisäksi kaivoksen kannattavuuden ratkaisee nikkelin hinta. Kannattavuusrajaksi on arvioitu 11 000 dollaria tonnilta. Kaivosyhtiön mukaan vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä maailmanmarkkinahinta oli 10 271 dollaria tonnilta, mikä on viidenneksen enemmän kuin vuosi sitten. Myös kaivoksen toisen päätuotteen sinkin hinta on maailmalla noussut.

 

Terrafame Oy on viime kuukausina palkannut kymmeniä uusia työntekijöitä, avoinna ovat nyt muun muassa automaatiopäällikön ja -insinöörin paikat. Yhtiön palkkalistoilla on kesätyöntekijät mukaan luettuna 750 työntekijää, joista prolaisia vajaat sata.

 

− Luottamusmiehenä olen päässyt viime aikoina helpolla, hankalia kiistakysymyksiä ei ole ollut, Pulkkinen sanoo.

 

Luottamusmies on viime aikoina päässyt helpommalla, toteaa Tero Pulkkinen Terrafamesta.

Kaivoksen työturvallisuus parantunut

Talvivaara Sotkamo Oy hakeutui konkurssiin vuonna 2014. Seuraaja, valtionyhtiö Terrafame Oy aloitti kaivostoiminnan ylösajon syksyllä 2015. Tavoitteeksi asetettiin kannattavuuden lisäksi vesien käsittelyn saaminen hallintaan sekä työturvallisuuden parantaminen.

 

Pulkkinen on tyytyväinen, että työturvallisuus on kohentunut toimitusjohtaja Joni Lukkaroisen aikana. Lukkaroinen aloitti työnsä tammikuussa 2016.

− Työturvallisuus on otettu osaksi kulttuuria, jokaisessa kokouksessa käsitellään työturvallisuusasiat ensin.

 

Terrafamen liukuva tapaturmataajuus on vähentynyt tavoitteiden mukaiseksi: viimeisten 12 kuukauden aikana on sattunut 5,4 sairauslomaa vaatinutta tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohti.

 

Myös vedet on saatu hallintaan. Malmien louhinta ja bioliuotusprosessi kuluttavat paljon vettä. Toimiva bioliuotus haihduttaa vettä voimakkaasti, jolloin ei tarvita veden purkua paikalliseen Nuasjärveen.

 

− Pahimmillaan kaivosalueelle varastoitua vettä oli 10 miljoonaa kuutiota, nyt se on tavoitteiden mukaisella tasolla eli alle kolme miljoonaa kuutiota, Pulkkinen sanoo.

Terrafame on edelleen otsikoissa

Terrafame on Talvivaaran tavoin ollut usein otsikoissa. Valtion rahoituksen ja kaivoksen ympäristöasioiden lisäksi huomiota on herättänyt uuden omistajan tausta. Helmikuussa 2017 kansainvälinen Trafigura-konserni ja siihen kuuluva Galena Asset Management osti Terrafamesta 15 prosentin omistusosuuden. Trafigura ostaa Terrafamen tuottaman nikkeli-kobolttisulfidin ja sinkkisulfidista 80 prosenttia seuraavan seitsemän vuoden ajan.

 

Uuden omistajan historiasta löytyy jätteiden dumppausskandaali vuodelta 2006.

 

− Otsikot ja Trafiguran ympärillä käyty keskustelu eivät ole vaikuttaneet työntekoon. Meille on kerrottu avoimesti yhtiön taustoista ja siitä, kuinka iso maailmanlaajuinen toimija on kysymyksessä.

 

Tero Pulkkinen sanoo, että enää työntekijät eivät kuule työnantajastaan vinoiluja entiseen malliin.

 

− Tällä seudulla jokainen tuntee jonkun, joka on kaivoksella töissä, joten mielikuva muuttuu sitä kautta myönteisemmäksi.