Ammatissa Pro -lehti/Natasha Petrell
Ammattiliitto Pron jäsenistä työttömänä oli 8,1 prosenttia elokuussa 2013. Ansiopäivärahaa maksettiin noin 7 800 jäsenelle. Luku ei kuitenkaan kerro koko totuutta.
– Kun jäsenen 500 päivän enimmäisraja täyttyy, hän siirtyy Kelan maksaman päivärahan piiriin eikä enää näy kassan tilastoissa saajana, johtaja Mervi Ruokola Työttömyyskassa Prosta kertoo.
Työttömyyden kesto on pidentynyt. Vuonna 2011 se oli keskimäärin 99 päivää ja viime vuonna 104 päivää.
– Tänäkin vuonna menee yli sadan. Yksi syy pitenemiseen johtuu siitä, että meillä on suuri ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien ryhmä, joille maksetaan ansiosidonnaisen päivärahan lisäpäiviä ja tämä näkyy tilastoissa, Mervi Ruokola sanoo.
Ikääntyneet työttömät työllistyvät huonosti.
– Nuorempi porukka on enemmän liikkuvaa. He saattavat olla hetken työttöminä, työllistyä, palata takaisin päivärahan piiriin ja jälleen työllistyä.
Työttömyydessä on eroja myös maantieteellisesti.
– Meillä on selkeä alueellinen rakennetyöttömyys. Kun isoissa kaupungeissa ajetaan tehtaita alas, se näkyy, Ruokola toteaa.
Pääkaupunkiseutu on edelleen parasta aluetta työllisyyden kannalta.
Työtöntä ei enää leimata
Mervi Ruokola on nähnyt, miten suhtautuminen työttömyyteen on muuttunut parissakymmenessä vuodessa. Työttömiin ei enää lyödä samanlaista leimaa kuin 1990-luvulla.
– Jokainen ymmärtää, että tilanne ei ole välttämättä ihmisestä itsestään kiinni vaan ulkopuolisten tekijöiden aiheuttama.
Kaiken kaikkiaan työelämä on pirstaloitunut, ja vakituisten työsuhteiden rinnalle ovat tulleet määräaikaisuudet, osa-aikaisuudet ja projektityöt.
– Työttömyys ei ole enää häpeä, mutta se on suuri henkilökohtainen tragedia, Mervi Ruokola sanoo.
Aiemmin aiheesta:
31.5.2013 "Toimihenkilöiden työttömyys vedenjakajalla"