Hyppää pääsisältöön

Turun telakka kokonaan Meyerin omistukseen

Kuva: Meyer Werft
Kuva: Meyer Werft
Saksalaisen Meyer Werftin ja Suomen valtion omistama Turun telakka siirtyy kokonaan Meyerin omistuksen. – Valtion päätös lähteä ylimenokauden ankkuriomistajaksi on osoittautunut menestykseksi koko laivanrakennusklusterille. Tämä osoittaa strategisen teollisuuspoliittisen ajattelun merkityksen, kertoo  Pron puheenjohtaja Jorma Malinen. 

Pro Uutiset / TEMin tiedote 15.4.2015

 

Saksalainen Meyer Werft hankki syyskuussa 2014 yhdessä Suomen valtion (Suomen Teollisuussijoitus Oy) kanssa omistukseensa STX Europen Turun telakan.

 

Meyer hankki omistukseensa 70 prosentin ja valtio Teollisuussijoituksen kautta 30 prosentin osuuden yhtiöstä. Suomen valtion oli alusta asti tarkoitus toimia Turun telakan omistajana vain rajoitetun ajan. 

 

– Valtion päätös lähteä ylimenokauden ankkuriomistajaksi on osoittautunut menestykseksi koko laivanrakennusklusterille. Tämä osoittaa strategisen teollisuuspoliittisen ajattelun merkityksen, kertoo Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen

 

Osana kauppaa sovittiin osto-optio, jonka mukaisesti Meyerilla on oikeus hankkia myöhemmin omistukseensa myös valtion vähemmistöosuus. Meyer käyttää nyt kyseisen osto-option ja hankkii Turun telakan kokonaan omistukseensa. Omistajarakenteen muutos astuu voimaan lähiviikkojen aikana.

 

Viime syksynä toteutuneen omistavaihdoksen jälkeen telakka on saanut useita tilauksia. Viime kuussa brittiläinen varustamo Carnival kertoi tilaavansa Meyer Werftiltä yhteensä neljä risteilijää, joista kaksi alusta rakennetaan Turun telakalla.

– Nyt kun ala on osoittanut elinvoimaisuutensa, valtion on aika irrottautua ja toivon mukaan löytää vastaavia menestystarinoihin osallistumisia myös tulevalla hallituskaudella, sanoo Malinen.