Hyppää pääsisältöön

Työsopimus: mitä siinä pitää olla?

kynä ja sopimuspaperi
Pron työsuhdeneuvonnasta tiedustellaan kaikenlaisia asioita, jotka herättävät epätietoisuutta. Yksi eniten askarruttavista on, mitkä asiat työsopimuksessa täytyy olla. ProStoori kertoo juttusarjassaan vastaukset kuuteen yleisimpään työsuhdeneuvonnan kysymykseen.

Työsopimus: mitä siinä pitää olla?

Julkaistu 08.03.2021 klo 16:10
ProStoori
Kirjoittanut
Tarja Västilä
Pron työsuhdeneuvonnasta tiedustellaan kaikenlaisia asioita, jotka herättävät epätietoisuutta. Yksi eniten askarruttavista on, mitkä asiat työsopimuksessa täytyy olla. ProStoori kertoo juttusarjassaan vastaukset kuuteen yleisimpään työsuhdeneuvonnan kysymykseen.

Verkosta löytyy työsopimusmalleja, joihin voi jo etukäteen tutustua.

1. Kun saa työsopimuksen eteensä, ensin on tarkistettava perustiedot itsestä ja työnantajasta.

2. Työsopimuksessa määritellään myös , onko kyseessä toistaiseksi voimassa oleva vai määräaikainen työsopimus.

3. Työnteon alkamisajankohta ja koeaika sekä määräaikaisen työsopimuksen peruste ja kesto kirjataan sopimukseen. Myös työn tekopaikka on hyvä mainita. Näin välttyy siltä, ettei joudu työskentelemään laajemmalla alueella eli vaikkapa matkustamaan omalla ajalla ja ilman matkakorvauksia.  

4. Työsopimukseen kirjataan myös palkka ja työaika. Työtehtävä ilmoitetaan nimiketasolla. Työsopimuksessa ei tarvitse toimenkuvaa eritellä eikä yksilöidä.

Ymmärrä, mistä työsopimuksessa sovitaan

Sopimusala-asiamies Mikko Kiiskisen  mukaan ammattiliittoon kannattaa olla yhteyksissä, jos työsopimukseen liittyy kysymyksiä. Samalla voi liittyä liittoon, josta saa aina neuvoja.

‒ Hyvä nyrkkisääntö on, että jos ei tiedä tai ymmärrä mitä työsopimus sisältää, ei kannata sopia mitään. Esimerkiksi määräaikaisuuden perusteet on oltava selkeät. Muidenkin sopimusehtojen oikeudellisuus pitää varmistaa.

Määräaikaisuuden päättyessä työnantajan on oikeus palkata uusi määräaikainen työntekijä siitäkin huolimatta, ettei edellisen henkilön työnteossa ole mitään huomautettavaa. Joskus määräaikaisuuksia myös ketjutetaan, mikä ei kuitenkaan Prossa ole suuri ongelma. Ketjutuksessa määräaikaisuudet seuraavat toisiaan eikä työsopimus muutu toistaiseksi voimassa olevaksi.

Työpaikoilla voi olla kilpailukielto, jolloin työntekijä ei saa harjoittaa työnantajan toiminnan kanssa kilpailevaa toimintaa työsuhteen aikana. Salassapitovelvollisuus taas tarkoittaa sitä, ettei työnantajan liike- ja ammattisalaisuuksia saa laverrella eteenpäin tai käyttää muuten hyödyksi.

‒ Salassapitoon ja kilpailukieltoon voidaan liittää sopimussakko, johon ei kuitenkaan suositella sopimaan kiinteää summaa, toteaa Kiiskinen.

Nuorten kannattaa olla tarkkoina!

Erityisesti työelämään ensikosketuksen saavien nuorten kannattaa olla tarkkana työsopimusta solmittaessa. On hyvä muistaa, ettei työnantaja voi yksipuolisesti muuttaa työsopimuksen ehtoja.

Pro tarjoaa Työelämän ajokortti -nimisen, vapaaehtoisen opintojakson ammattikorkeakouluille. Pron asiantuntijat pitävät myös työelämäluentoja opiskelijoille.

‒ Työelämätaidot pitäisi olla pakollinen opintojakso toisen asteen koulutuksessa, miettii Kiiskinen.

https://www.proliitto.fi/palvelunumeromme