Hyppää pääsisältöön

UPM painostaa paikalliseen sopimiseen

Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock
UPM haluaa lainata toimihenkilöiltä kymmenen päivän palkan. – Onko tämä se tapa, jolla työnantajat haluavat edistää paikallista sopimista? Mikäli asia on näin, neuvon pidättäytymään paikallisesta sopimisesta täysin, eikä sitä tule edistää myöskään työehtosopimusten eikä lainsäädännön kautta, linjaa sopimusalavastaava Jari Uschanov Prosta.

Pro Uutiset

Metsäteollisuusyhtiö UPM Kymmene haluaa yksipuolisesti siirtää toimihenkilöiden palkanmaksupäivää kymmenellä päivällä eteenpäin tehostaakseen toimintaansa.  Yhtiö on painostanut ja uhkaillut prolaisia luottamusmiehiä useammalla paikkakunnalla sopimaan asiasta, koska he eivät ole suostuneet yksipuoliseen saneluun.

–  Käytännössä toimihenkilöt joutuisivat antamaan vakavaraiselle yritykselle lainaksi kymmenen päivän palkan saamatta sitä takaisin ennen työsuhteen päättymistä. Tämä voi johtaa monen toimihenkilön osalta jopa maksuvaikeuksiin, jos esimerkiksi lainanmaksu erääntyy nykyisenä palkanmaksupäivänä, kertoo paperiteollisuuden sopimusalavastaava Jari Uschanov Ammattiliitto Prosta.

Palkkapäivän siirto on kuitenkin työehtosopimuksen mukaan yksi lukuisista paikallisesti sovittavista asioista, jatkaa Uschanov.

Pron saamien tietojen mukaan monissa toimipaikoissa palkkapäivää on jo siirretty ja yritys haluaa saman käytännön kaikkiin toimipisteisiinsä.

Työnantaja painostaa ja uhkailee luottamushenkilöitä

Työnantaja painostaa ja uhkailee toimihenkilöiden edustajia paikoissa, joissa siirtoa ei ole vielä tehty.

Luottamushenkilöitä on syyllistetty prolaisten palkanlaskijoiden ylikuormittamisesta ja työn vaikeuttamisesta. Palkkahallinnon ulkoistamista on myös väläytetty. Jos sopuun ei päästä, tulos voi vaikuttaa myös toimihenkilöiden henkilökohtaisiin palkankorotuksiin, sanelee työnantaja.

Neuvotteluihin osallistuvat luottamusmiehet ovat kokeneet työnantajan asenteen hyvin painostavana ja syyllistävänä.

– Työnantajan toiminta rikkoo räikeästi työehtosopimusta ja Pro harkitsee oikeudellisia toimenpiteitä, jos painostustoimenpiteitä ei saada loppumaan, kertoo Uschanov.

Onko tämä se tapa, jolla työnantajat haluavat edistää paikallista sopimista? Mikäli asia on näin, neuvon pidättäytymään paikallisesta sopimisesta täysin, eikä sitä tule edistää myöskään työehtosopimusten eikä lainsäädännön kautta, linjaa Uschanov.