Pro Uutiset / Katri Kangas / lähde: Puhtaat vaatteet -kampanja
Myös Euroopassa vaateteollisuuden työntekijät tekevät pitkää päivää, eivätkä silti pysty elättämään itseään, selviää kansainvälisen Puhtaat vaatteet (Clean Clothes) -kampanjan tuoreesta raportista.
Itä-Euroopan maat toimivat raportin mukaan halvan työvoiman takapihoina länsieurooppalaisille vaatebrändeille ja jälleenmyyjille. Huolimatta vaatetuotannon pitkästä historiasta ja osaavasta työvoimasta selvityksen mukaan lähes kaikille haastatelluille työntekijöille maksettiin köyhyysrajan alittavaa palkkaa. Monet joutuvat ottamaan toisen työn selviytyäkseen pakollisista elinkustannuksistaan.
Puhtaat vaatteet -kampanja haastatteli kattavassa tutkimuksessa yli 300 vaatetyöntekijää kymmenessä maassa: Turkissa, Georgiassa, Bulgariassa, Romaniassa, Makedoniassa, Moldovassa, Ukrainassa, Bosnia & Hertsegovinassa, Kroatiassa ja Slovakiassa. Alue on vaateteollisuudelle merkittävä, sillä noin puolet EU:n alueelle tulevista vaatteista on tuotettu maantieteellisen Euroopan alueella.
Raportti Kokoon ommellut palkat – köyhyyspalkkoja vaatetyöntekijöille Itä-Euroopassa ja Turkissa julkaistiin tänään.
Köyhyyspalkkoja maksetaan jopa EU-maissa
Perinteisesti vaateteollisuuden työntekijöiden surkeat palkat ja vaaralliset työolot on nähty olevan ongelma pääasiassa Aasiassa. Rana Plaza -vaatetehtaan romahtaminen huhtikuussa 2013 Bangladeshissa toi vaatetehtaiden työolot suuren yleisön tietoisuuteen.
Kokoon ommellut palkat -raportti kuitenkin osoittaa, että ongelmat ovat yleisiä koko vaateteollisuudessa. Jopa EU:hun kuuluvissa maissa maksetaan köyhyyspalkkoja ja vaatteita tehdään kurjissa oloissa. Kaikissa tutkituissa maissa lukuun ottamatta Turkin Istanbulin aluetta, Kroatiaa ja Ukrainaa alimmat löydetyt nettopalkat eivät olleet edes 30 prosenttia elämiseen riittävästä palkasta.
Monet perheet ovat riippuvaisia vaatetyöntekijän palkasta, sillä se on usein ainoa säännöllinen tulonlähde. Tehtaiden päälliköt ja johtajat käyttävät riippuvaisuutta hyväkseen. Tutkimuksessa havaittiin, että tilanne on erityisen paha naistyöntekijöille. Naiset myös kohtaavat usein seksuaalista häirintää.
Tutkitulta alueelta löydettiin tuotantoa muun muassa isoilta merkeiltä kuten Zara, H&M, Mango, Esprit, Benetton, Nike, Adidas, Levi´s, Hugo Boss, Dolce & Gabbana ja Prada.
Ammattiliittojen resurssit eivät riitä
– Monimutkaiset ja läpinäkymättömät tuotantoketjut eivät voi olla tekosyynä ihmisten perusoikeuksien rikkomiseen. Samaan aikaan kun brändien kuten Zaran ja H&M:n voitot jatkavat kasvuaan kriisistä huolimatta, työolosuhteet vaatteita tuottavissa maissa ovat laskeneet etenkin vuosien 2008–2009 aikana, sanoo Christina Luginbuhl, yksi raportin kirjoittajista.
Työntekijöiden oloja Itä-Euroopassa ja Turkissa vaikeuttaa ammattiliittojen kykenemättömyys taistella työntekijöiden oikeuksien puolesta. Eräs haastateltu kroatialainen ammattiyhdistysliikkeen jäsen totesi, ettei liitoilla ole mahdollisuutta neuvotella suurempia palkkoja, sillä niiden aika menee taisteluun laittomia käytäntöjä kuten palkatonta pitkäaikaista ylityötä vastaan.
– Joissain tutkituista maista, kuten EU-jäsenyysneuvotteluita käyvässä Turkissa, ammattiyhdistysliikkeen toimintaa rajoitetaan myös vahvasti hallituksen toimilla, toteaa Ammattiliitto Pron kansainvälisten asioiden päällikkö Matti Koskinen.
– Esimerkiksi lakko-oikeus on Turkissa koko ajan koetuksella.
Brändit ja jälleenmyyjät vastuuseen palkoista
Puhtaat vaatteet -kampanja sekä ammattiliitot ja työntekijät raportissa tutkitulta alueelta vaativat Itä-Euroopasta ja Turkista ostavia brändejä ja jälleenmyyjiä varmistamaan välittömästi, että vaateteollisuuden työntekijät saavat peruspalkan, joka on vähintään 60 prosenttia kansallisesta keskipalkasta. Ostohinnat on määriteltävä sen mukaan, että kunnollisten palkkojen maksu on mahdollista. Seuraava askel on nostaa palkkoja kohti elämiseen riittävää palkkaa.
EU:n Eurooppa 2020 -kasvustrategian yksi päätavoitteista on vähentää köyhyyttä nostamalla ainakin 20 miljoonaa ihmistä pois köyhyydestä ja sosiaalisen eriytymisen uhasta. Elämiseen riittävän palkan maksaminen vaate- ja kenkätehtaissa on konkreettinen toimenpide, joka parantaisi ratkaisevasti työntekijöiden elämänlaatua.
Suomalainen Puhtaat vaatteet on osa kansainvälistä Clean Clothes -kampanjaverkostoa. Ammattiliitto Pro on Puhtaat vaatteet -kampanjan jäsen.