Hyvinvointialueet vastaavat terveydenhuollon, sosiaalihuollon ja pelastustoiminnan järjestämisestä. Tähän asti ne ovat olleet kuntien vastuulla.
Suomi on jaettu 21 hyvinvointialueeseen, joille valitaan aluevaalissa aluevaltuusto. Aluevaaleissa valittavat valtuutetut päättävät hyvinvointialueiden lähipalveluiden järjestämisestä vuoden 2023 alusta alkaen. Kullakin hyvinvointialueella on itsehallinto, ja ylintä päätösvaltaa alueen asioissa käyttää aluevaltuusto.
Turvaverkkojen toimivuus tärkeää
Ammattiliitto Pro kannustaa jäseniään osallistumaan ja äänestämään aluevaaleissa. Aluevaaleissa on kyse tärkeistä, jokaisen arkea koskevista asioista.
– Haluamme, että jäsentemme ääni kuuluu myös aluevaltuustoissa. Pro osallistuu aluevaaleihin antamalla näkyvyyttä prolaisille ehdokkaille aluevaalien ehdokassivuilla, aluevaikuttamisen asiantuntija Juha Kähärä Ammattiliitto Prosta kertoo.
Kähärä toteaa, että turvaverkkojen toimivuus on prolaisille tärkeää. Kaikkien tulisi voida luottaa siihen, että tarvittaessa sote-palvelut toimivat sujuvasti – niin lapsilla kuin vanhuksilla ja joka puolella Suomea.
Vanhusten palvelut kärjessä
Pron yhteiset vaalitavoitteet on asetettu jäsenistölle tehdyn arvokyselyn pohjalta. Tuorein kysely toteutettiin vuoden 2019 syksyllä eduskuntavaalien jälkeen. Kyselyyn osallistui noin 7000 Pron jäsentä.
Tutkimuksessa kysyttiin, mitkä asiat ovat jäsenille tärkeitä valtion verotuksessa ja mitkä ovat tärkeimmät menokohteet kuntaverojen käyttökohteina.
– Jäsenten arvoissa olivat kärjessä juuri ne asiat, jotka ovat siirtymässä vuonna 2023 hyvinvointialueiden hoidettavaksi, Juha Kähärä kertoo.
Kuntaverojen käyttökohteista kaikkein tärkeimmäksi nousi se, että verovaroja kohdennetaan vanhusten kotihoitoon ja ruokapalveluihin. Tätä mieltä oli yli 75 prosenttia vastaajista. Merkittäviä eroja ei syntynyt eri puolueiden vastaajien kesken. Vanhusten kotihoito ja ruokapalvelut olivat ykkössijalla kaikissa ikäryhmissä ja eri tuloluokissa.
Toiseksi tärkein (yli 72 prosenttia vastaajista) kuntaverolla rahoitettava kohde on terveyskeskus- ja lääkäripalvelut. Lääkäri- ja terveyskeskuspalveluiden tulisi olla hoitotakuun mukaisesti saatavissa ja kunnossa.
Valtion verotuloja kohdistettava sosiaaliturvaan
Valtionverotuksessa kaksi tärkeintä kohdennusta ovat verojen käyttö sosiaaliturvaan: 39 prosenttia prolaisista arvokyselyyn vastaajista halusi kohdentaa valtion verotuloja sosiaaliturvaan.
Pron jäsenten keskuudessa sosiaaliturvan painoarvo on selvästi kasvanut aikaisempaan verrattuna. Edellisessä, vuoden 2015 tutkimuksessa 24,1 % prolaisista vastaajista halusi kohdentaa valtion verotuloja sosiaaliturvaan.
Toiseksi tärkeimpänä pidettiin sisäistä turvallisuutta.
Keskustelutilaisuuksia tulossa
Ammattiliitto Pro järjestää aluevaaliehdokkaille 11. ja 12.1.2022 keskustelutilaisuuden hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta jatkossa. Ilmoittaudu ja tule mukaan kuuntelemaan keskustelua!
Keskustelutilaisuuksien tallenteet tulevat katsottaviksi myös verkkosivulle tilaisuuksien jälkeen.
Muista äänestää aluevaaleissa
Ennakkoäänestysaika kotimaassa on 12. –18.1.2022 ja ulkomailla 12.–15.1.2022. Varsinainen vaalipäivä on 23.1.2022. Pro kannustaa kaikkia jäseniään äänestämään vaaleissa.
Asuinpaikka määrittelee, minkä hyvinvointialueen ehdokasta voi äänestää. Hyvinvointialueita on 21. Helsinkiläiset eivät äänestä aluevaaleissa, koska Helsingissä sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä pelastustoimesta vastaa jatkossakin kaupunginvaltuusto.
Pron tavoitteet aluevaaleissa 2022
Pron tavoitteet on asetettu jäsenistölle tehdyn arvokyselyn pohjalta, ja niistä nousee esiin viisi pääkohtaa:
- Vanhusten kotihoidon saatavuuden ja laadun parantaminen
- Lasten ja nuorten hyvinvointipalveluja lisättävä
- Terveyskeskus -ja lääkäripalvelut toteutettava hoitoa tarvitsevan lähtökohdista
- Sairaankuljetuksen ja pelastustoimen ehdittävä ajoissa perille
- Verotus ei saa nousta.
Mitkä ihmeen aluevaalit ja hyvinvointialueet?
- Kunnat ovat vastanneet tähän asti kuntalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimesta. Vuodesta 2023 alkaen näistä palveluista vastaa hyvinvointialueet. Aluevaaleissa on kyse näiden hyvinvointialueiden päättäjien valitsemisesta.
- Suomi on jaettu 21 hyvinvointialueeseen, joille valitaan aluevaalissa aluevaltuusto. Aluevaltuustojen tehtävänä on valmistella hyvinvointialueen toiminnankäynnistämistä ja varmistaa, että sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat hyvinvointialueella.
- Hyvinvointialueen ylintä päätösvaltaa käyttää aluevaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet valitaan aluevaaleilla. Ensimmäinen valtuustokausi on kolme vuotta, ja jatkossa aluevaalit tullaan järjestämään kuntavaalien kanssa samaan aikaan vuonna 2025, jonka jälkeen aluevaltuuston toimikausi on neljä vuotta.
- Helsinki hoitaa jatkossakin itsenäisesti kuntalaistensa sosiaali- ja terveyspalvelut. Helsingissä ei järjestetä aluevaalia, koska se ei kuulu mihinkään hyvinvointialueeseen.