Venäjän sotatoimet nopeuttivat vihreän siirtymän eli talouden rakennemuutoksen ja hiilineutraalin hyvinvointiyhteiskunnan etenemistä. Yritysten edessä ovat nopeat tuotantorakenteiden muutokset, jotka ulottuvat koko työväestöön. Tässä tilanteessa on tärkeää, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta huolehtii ihmisten selviytymisestä meneillään olevien kriisien yli.
Onnistuminen edellyttää oikeudenmukaisuutta
Vihreä siirtymä vaatii oikeudenmukaisuutta onnistuakseen. Työelämän ratkaisuja tulee rakentaa yhdessä työntekijöiden ja heitä edustavien ammattiliittojen kanssa – ei ainoastaan elinkeinoelämän ehdoilla.
- Euroopassa kymmeniä miljoonia ihmisiä joudutaan kouluttamaan uudelleen. Suorittava työntekijätyö tulee vähenemään ja koulutusta vaativa asiantuntijatyö tulee lisääntymään. Tämä on myös Suomen suunta, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.
Vihreä siirtymä edellyttää valtavaa työikäisten koulutustason ja osaamisen kehittämistä. Vaikka jokainen sukupolvi on osaavampi ja koulutetumpi kuin edellinen, sukupolvien myötä tapahtuva luonnollinen koulutustason muutos ei riitä. Nuorten työntekijöiden koulutus on elintärkeää. Yhtä välttämätöntä on ikääntyvien koulutus koko työelämän ajan.
- Jotta pysymme kilpailussa mukana, jo nyt työelämässä olevia sukupolvia pitää kouluttaa, Malinen korostaa.
Tällainen tilanne ei kuitenkaan työelämässä läheskään aina ole.
- Pron tutkimusten mukaan työnantajien maksamien koulutuspäivien määrä ikääntyville vähenee, vaikka niiden pitäisi ehdottomasti lisääntyä.
Suomi tarvitsee lisää työvoimaa ja osaamista
Suomi tarvitsee lisää koulutettuja osaajia. Nykyinen väestö ei riitä tuotannon ylläpitämiseksi tai kasvattamiseksi. Mutta miten vetovoimainen maa kaukainen Suomi on?
- Onko elinkeinoelämän tulevaisuudenkuva ja valttikortti rekrytoinnissa seuraava: takaamme sinulle kaksi pienipalkkaista työtä, joista saatavalla palkalla et kykene elättämään itseäsi ja läheisiäsi? Houkutteleva tarjous maailman onnellisimman kansakunnan elinkeinoelämältä, Malinen pohtii.
Suomessa on ollut vahva sopimisen kulttuuri, jota arvostetaan Euroopassa.
- Tätä sopimisen kulttuuria osa yksityisen sektorin elinkeinoelämän päättäjistä on jo pitkään halunnut romuttaa. Samalla he tulevat romuttaneeksi arvostetun mielikuvan suomalaisista maailman onnellisimpana kansana.
Ammattiliitto Pron edustajisto kokoontuu kevätkokoukseensa 13.-14.5. Kirkkonummella.