Hyppää pääsisältöön

Viron ja Etelä-Suomen työsuojeluviranomaiset tiivistävät yhteistyötä

Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock
Viron ja Etelä-Suomen työsuojeluviranomaiset tiivistävät yhteistyötään vuoden 2015 alusta alkaen. Tavoitteena on tehostaa niiden yritysten valvontaa, jotka lähettävät työntekijöitä Virosta Suomeen.

Pro Uutiset / lähde: Aluehallintovirasto

Näin pystytään entistä tehokkaammin valvomaan, että lähetetyillä työntekijöillä on samat lainmukaiset työehdot ja työolot kuin suomalaisilla.

Viron työsuojeluviranomainen Tööinspektsioon ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue solmivat yhteistyösopimuksen joulukuun alussa.

– Helsingin metropolialue ja erityisesti Pohjois-Viro ovat monessa mielessä yhteinen työmarkkina-alue, ja on tärkeää, että täällä kaikilla työnantajilla ja työntekijöillä on samat oikeudet ja velvollisuudet. Yhteistyö työsuojeluviranomaisten kesken auttaa molempia osapuolia suuntaamaan valvontaa sinne, missä on todennäköisimmin puutteita, toteaa työsuojelun vastuualueen johtaja Kaarina Myyri-Partanen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Ylityökorvaukset ja vuosilomapalkka jäävät saamatta

Virosta lähetetyllä työntekijällä tarkoitetaan henkilöä, joka työskentelee virolaisen työnantajan palveluksessa Virossa, mutta jonka työnantaja lähettää väliaikaisesti Suomeen töihin. Lähetettyjä työntekijöitä on eniten rakennusalalla, kuljetusalalla ja kiinteistöhuollossa. Yli puolet Suomeen lähetetyistä työntekijöistä on virolaisia.

Yleisimmät työsuojelupuutteet ovat lähetettyjen työntekijöiden kohdalla hyvin samanlaisia kuin muidenkin: usein ne liittyvät työaikaan, palkkaan, vuosilomaan, tapaturmavakuutukseen tai työterveyshuoltoon.

– Lähetetyt työntekijät tekevät usein pitkiä työpäiviä monta putkeen, mutta ylityökorvaukset, sunnuntaikorvaukset ja pakollinen viikkolepo saattavat jäädä kokonaan saamatta, samoin vuosilomapalkka, kertoo työsuojelun ylitarkastaja Riku Rajamäki Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Laiminlyönneistä vaihdetaan tietoa

Vastedes Etelä-Suomen työsuojelutarkastajat raportoivat Viron työsuojeluviranomaiselle, kun he havaitsevat työturvallisuuteen tai työehtoihin liittyviä laiminlyöntejä virolaisissa yrityksissä. Tiedon saatuaan Viron työsuojeluviranomainen voi valvoa saman yrityksen toimintaa Virossa. Toisin kuin Suomessa, Virossa työsuojeluviranomaisella on tietyissä tapauksissa myös sakotusoikeus.

Viron työsuojeluviranomaiselle aletaan raportoida myös Virosta lähetetyille työntekijöille tapahtuneet työtapaturmat. Lisäksi yhteistyöhön kuuluu se, että virolaiset työsuojelutarkastajat osallistuvat asiantuntijan roolissa joihinkin työsuojelutarkastuksiin Etelä-Suomessa.

– Yhteistyön tavoitteena on huolehtia aiempaa paremmin siitä, että virolaisilla lähetetyillä työntekijöillä on samat oikeudet kuin suomalaisilla vastaavissa tehtävissä työskentelevillä, ja siitä että heidän työsuhteensa vähimmäisehdot ovat vähintään Suomen työlainsäädännön minimitasolla. Yhteistyöllä pyrimme myös vai-kuttamaan siihen, että virolaiset yritykset noudattavat lakisääteisiä velvoitteitaan niin Suomessa kuin Virossakin, Rajamäki kertoo.