Kuva: Shutterstock
Pro Uutiset/Katja Palhus
Eurassa toimiva pakkausalan yritys Wipak Avans aiotaan sulkea. Yrityksessä alkavat 26. huhtikuuta yt-neuvottelut koko toiminnan lopettamiseksi.
Yritys työllistää 52 henkilöä, joista on 11 toimihenkilöitä.
Jokainen ruokakaupassa käynyt on pitänyt kädessään Wipakin tuotteita. Monet makkarat, makeiset ja katkaravut on pakattu muovikalvoon, joka on valmistettu ja painettu Eurassa.
– Meillä on nyt kiire. Tilauskanta on ennätyksellinen ja koko alkuvuosi on ollut Wipakin ajan parasta, kertoo toimihenkilöiden luottamusmies Rauli Helin.
Tieto yt-neuvotteluista ja tehtaan mahdollisesta sulkemisesta viime viikolla oli koko henkilöstölle sokki. Kesäloman sijaan voi edessä olla irtisanominen, sillä kuuden viikon yhteistoimintaneuvottelut päättyvät 7.kesäkuuta.
– Viime viikko oltiin täysin ihmeissään. Pahin uhkakuva on, että painajat lähtevät etsimään uutta työtä, sillä silloin tuotanto pysähtyy, Helin toteaa.
Osa henkilöstöstä on työskennellyt tehtaalla yli 20 vuotta. Henkilöstön irtisanomisaika on pisimpään palvelleilla puoli vuotta.
Wipak-ryhmän johto perustelee Euran yksikön lakkautusta pakkausalan kiristyneellä kilpailulla sekä tarpeella muuttaa Wipakin toimintamalleja kilpailukyvyn turvaamiseksi.
Wipak-konserni tiedottaa verkkosivuillaan, että Barcelonassa avattu uusi pakkaustehdas. Toinen tuotantolaitos on rakenteilla Puolaan.
– Asiakkaamme vaativat huippulaatuista painatusta, ja on vaikea uskoa, että sitä saisi Puolasta. Jos Euran tehdas suljetaan, osa töistä menee kilpailijoille, arvioi luottamusmies Helin.
Wipakilla on tuotantolaitokset Euran lisäksi Nastolassa ja Valkeakoskella. Wipak Avansin omistaa monialayhtiö Wihuri Oy.
Wipak Avans Oy perustettiin Avanspack Oy:n nimellä vuonna 1989. Osaksi Wipak-ryhmää Euran tehdas tuli vuonna 2007.
Wipak-ryhmään kuuluu 10 tuotantolaitosta ja 13 myyntikonttoria Euroopassa.