Yliopiston tes-neuvottelukunnan varapuheenjohtaja Elisa Hyytiäinen odottaa innolla tapaavansa työkaverinsa taas kasvokkain. Suurin osa Helsingin yliopiston henkilöstöstä on työskennellyt lähes kaksi vuotta etänä, mutta maaliskuussa on määrä siirtyä hybridityöhön.
– Tuntuu, että se herättää jopa enemmän kysymyksiä kuin aikoinaan etätyöhön siirtyminen. Koronan aikana on pystytty osoittamaan, että lähes kaikki työtehtävät onnistuvat myös etänä. Omasta mielestäni työpaikalla pitää olla silloin, kun on tarpeen olla kasvokkain läsnä, Hyytiäinen sanoo.
Hyytiäinen työskentelee Yliopistopalveluiden yleishallinnossa toiminnan ja palvelujen kehittämistiimissä koordinaattorina. Työnkuva koostuu erilaisista kehittämistehtävistä.
– Olen mukana Lean-valmentajana, kun yliopiston prosesseja kehitetään. Esimerkiksi juuri nyt selkeytetään ja yhtenäistetään akatemiahankkeen aloitukseen liittyviä hallinnollisia ohjeistuksia ja parannetaan yhteistyötä eri toimijoiden välillä.
Hyytiäisen mukaan Lean on jatkuvaa kehittämistä, jossa lähtökohtana on aito asiakaslähtöisyys ja laatu, henkilöstön tyytyväisyys ja ihmisten kunnioitus. Tarkoituksena on minimoida hukkaa, karsia turhaa työtä ja lisätä laatua.
Työhyvinvoinnista pidetään huolta
Helsingin yliopiston henkilöstöä on koko korona-ajan kannustettu kysymään työkavereiden kuulumisia. Siitä huolimatta yhteisöllisyys on Hyytiäsen mukaan kärsinyt viimeisen kahden vuoden aikana.
– Onhan se ihan eri juttu ottaa kahvikuppi ja istua alas toisen kanssa, kuin että tekee sen virtuaalisesti. Kun marraskuussa ehdimme hetken aikaa olla lähitöissä, moni asia hoitui jo käytävillä ihmisiä tavatessa.
Henkilöstölle on tehty säännöllisesti koronakyselyjä, joiden tulosten pohjalta on tehty erilaisia ohjeistuksia. Joka toinen vuosi yliopistot tekevät lisäksi yhteisen hyvinvointikyselyn, joka käsitellään jokaisessa yksikössä.
– Kysely ei jää vain kyselyksi, vaan sieltä nostetaan esiin kehittämiskohteet niin yliopistotasolla, yksikkötasolla kuin tiimitasolla. Ja sitten esiin nostettujen asioiden etenemistä seurataan, Hyytiäinen kiittelee.
Yhdessä enemmän aikaan
Jäsenkyselyssä meneillään olevan tes-kierroksen tärkeimmäksi asiaksi nostettiin palkankorotuksen suuruus ja muoto. Hyytiäinen toivoo, että lisäksi esiin nostettaisiin etätyövakuutukset.
– Kun nyt on pari vuotta oltu etätöissä, olisi tärkeä selvittää, minkälaisissa työtapaturmissa vakuutuksista on maksettu korvauksia ja minkälaisissa ei. Työnantaja on esimerkiksi suositellut, että kokousta voi kuunnella kävelyllä. Mutta onko vakuutus silloin voimassa?
Vuodesta 1978 Helsingin yliopiston palveluksessa työskennellyt Hyytiäinen on ollut ay-toiminnassa alusta asti aktiivisesti mukana. Tällä hetkellä hän on Helsingin yliopiston henkilökuntayhdistys HYHY ry:n puheenjohtaja, työpaikkansa varaluottamusmies ja työsuojelutoimikunnan jäsen. Pääluottamusmiehenä hän ehti toimia 20 vuoden ajan.
Hyytiäisen mukaan liittotoiminnassa näkee, mihin asiat ovat menossa ja voi vaikuttaa siihen, että työpaikalla olisi hyvä olla.
– Olen nähnyt näiden vuosien aikana paljon. Myös sen, että kun asioita nostetaan esille, niitä voidaan parantaa ja niissä voidaan mennä eteenpäin.
Ay-toiminnan perusidea tiivistyy Hyytiäisen mukaan hyvin jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosen sanoissa.
– Yhdessä tekemällä saadaan enemmän aikaan. Kaikki mitä annat muille, tulee jossakin kohtaa takaisin, Hyytiäinen siteeraa.
Blues-talkoissa lasten kanssa
Hyytiäinen on kolmen 4–13-vuotiaan lapsen isoäiti. Lastenlasten seurassa on helppo rentoutua ja irrottautua työasioista.
– Kun heidän kanssaan pääsee asioita pohtimaan ja leikkimään, sieltä saa hyvät nollaukset ja näköalaa muuhunkin. Esimurrosikäisen kanssa käymme mielenkiintoisia keskusteluja.
Toinen Hyytiäiselle tärkeä asia on Mäntsälässä sijaitseva kesämökki, jossa on etätyöaikana vietetty yhä enemmän myös arkea. Sydäntä lähellä ovat niin uiminen, saunominen, puutarhanhoito kuin musiikki.
– Voimabiisini voisi olla jokin Pinkin tai Tina Turnerin kappale. Blues taas on perheen yhteinen harrastus. Olemme mukana Järvenpään Puistoblues -toiminnassa ja otettu lapsetkin mukaan talkoisiin. Kunnon kitarablues toimii aina.
Tässä juttusarjassa esittelemme Pron hallituksen jäseniä ja heidän työpaikkojaan.
Kuka?
Elisa Hyytiäinen
Työpaikka: Helsingin yliopisto, vuodesta 1978
Titteli: koordinaattori
Tärkeimmät luottamustoimet Prossa: hallituksen jäsen ja talousvaliokunnan jäsen, yliopiston neuvottelukunnan varapuheenjohtaja
Pron sektori: julkinen
Pron yhdistys: Helsingin yliopiston henkilökuntayhdistys HYHY ry
Lempiruoka: lipeäkala. ”Tein sitä isäni kanssa, mutta hän kuoli viime syksynä, joten olen nyt yksin lempparini kanssa. Kenellekään muulle perheestä ei lipeäkala maistu”, Hyytiäinen sanoo.