Miten päästä kiinni uran ensimmäiseen esihenkilötehtävään?
Potentiaaliset tulevat esihenkilöt ovat niitä, jotka tekevät kokousten pöytäkirjat ja nappaavat projektit hoitaakseen. Yhteisistä asioista vastuuta ottamalla vaikutat mahdollisuuksiisi nousta työpaikassasi esihenkilöasemaan – ja vaikka hakisit muualle, on hyvä, että oma esihenkilösi huomaa panoksesi, sillä hän hyvinkin toimii suosittelijanasi. Kiinnostusta esihenkilötehtäviin voi osoittaa myös erilaisilla johtamisen opinnoilla, jotka ovat samalla kovaa faktaa ansioluettelossa.
Omassa työssä sokaistuu helposti sen vaatimuksille, joten taitojaan ja ominaisuuksiaan voi sanallistaa uravalmennuksessa tai vaikka kollegan kanssa keskustellen. Oman osaamisen sanallistaminen nostaa ammatillista itsetuntoa ja auttaa ymmärtämään, missä on hyvä. Kun näkee omat vahvuutensa ja potentiaalinsa, pystyy esittelemään ne vakuuttavasti myös muille, mikä auttaa työhaastattelussa.
Voit ammentaa esihenkilötyössä tarvittavia vahvuuksia myös muilta elämän osa-alueilta. Oletko toiminut johtotehtävissä esimerkiksi armeijassa tai partiossa, tai ollut mukana Vapaaehtoisen pelastuspalvelun eli Vapepan toiminnassa?
Miten voi valmistautua ensimmäisen esihenkilötehtävän hakemiseen?
Hio ansioluettelosi kuntoon. Enää ei riitä, että sinne listataan asioita siviilisäädystä sotilasarvoon, vaan nykyään myydään osaamista ja asennetta. Esimerkiksi työnantajan tavoitteisiin sitoutuminen on selkeä esihenkilöominaisuus. Tuskin myöskään olet kiinnostunut esihenkilötyöstä sen hienouden takia, vaan siksi, että sinulla on taipumusta ottaa vastuuta. Sanallista se ansioluetteloosi.
Tärkeää on myös suosittelijoiden hankkiminen. Mieti, kuka puhuisi sinusta hyvää, ja muista kysyä heidän suostumuksensa etukäteen.
Ennen työhaastattelua kannattaa tutustua firmaan, johon olet hakemassa. Millaisia arvoja yrityksessä kannatetaan, mistä haluaisit tietää lisää? Työnantajat arvostavat, kun osoittaa aitoa kiinnostusta heitä kohtaan.
Mitä esihenkilötyö vaatii?
Esihenkilötyö on pitkälti yhteisistä asioista vastuun ottamista ja muiden tukemista. Se vaatii myös stressinhallintaa ja sitä, että olet tarvittaessa valmis joustamaan työajoista, sillä jos jotain sattuu ja tapahtuu, pitää sinun hoitaa tilanne kuntoon. Lisäksi saatat saada osaksesi negaatiota, etenkin lähiesihenkilön niskaan kaadetaan myös loat.
Kaikkein vaikeinta esihenkilötyössä ovatkin aina henkilöstöasiat. Järjestelmäosaaminen on kenen tahansa opeteltavissa, mutta tiimin saaminen kohti yhteistä tavoitetta vaatii psykologista osaamista. Toki sitäkin voi opetella, sen ei tarvitse olla sisäsyntyistä, ja monet kasvavat esihenkilön rooliin pikkuhiljaa.
Miten saada paikka, kun aiempaa esihenkilökokemusta ei vielä ole?
Muista, että jokainen johtaja on joskus ollut ensimmäisessä esihenkilöpestissään. Myös asenne ja halu vaikuttavat paikan saamiseen. Sanallista jälleen tilanteesi: vaikkei kokemusta vielä ole, kerro millaisia ominaisuuksia sinulla on ja missä työtehtävissä olet ottanut vastuuta.
Haitpa esihenkilön paikkaa sitten nykyisen työpaikkasi sisältä tai muualta, lue työpaikkailmoituksen teksti tarkoin. On näet aivan eri asia, katsotaanko aikaisempi esihenkilökokemus eduksi, vai vaaditaanko sitä. Jos se ei ole vaatimus, voidaan tehtävään valita hakija, jolla ei ole vielä esihenkilö- tai johtamiskokemusta, mutta jolla on iso into ja loistava asenne.
Haluatko esihenkilötehtäviin?
Pron jäsenenä saat konkreettisia neuvoja henkilökohtaiselta uravalmentajalta. Valmennuksen avulla menestyt urallasi, osaat tuoda osaamisesi esiin ja olet varautunut myös yllättäviin muutoksiin. Kun tunnistat osaamisesi, vakuutat muutkin siitä helpommin.
Lisäksi käytössäsi on useita videoita ja webinaareja esihenkilötyön tueksi.