Hyppää pääsisältöön

Tulevaisuusvuoropuhelu laajenee teknologia-alalle – ilmoittaudu webinaariin

Tietokoneella työskentelevät ihmiset
Tietokoneella työskentelevät ihmiset
Teknologiateollisuus, Ammattiliitto Pro ja YTN käynnistävät yhteistyön, jolla haetaan ratkaisuja työhyvinvoinnin nostoon ja sitä kautta tuottavuuden vahvistamiseen. Prolle Tulevaisuusvuoropuhelu on menetelmänä tuttu sekä finanssi- että ICT-alalta.

Teknologiateollisuus on yksi Suomen tärkeimmistä työllistäjistä, ja sen menestys heijastuu koko kansantalouteen. Työn tuottavuuden vahvistamiseksi haetaan alalla laajasti keinoja, ja työhyvinvoinnilla on tässä tärkeä rooli. Tuoreessa Työelämän tilannekuvia-katsauksessa kuvataan tutkitun tiedon pohjalta tuottavuuspotentiaalia, joka syntyy panostuksista työyhteisön hyvinvointiin ja oppimiseen.

Teeman tärkeys on noussut vahvasti myös palkansaajapuolella.

– Jäsenten yhteydenotot liittojen neuvontaan koskevat yhä useammin jaksamiseen ja työhyvinvointiin liittyviä teemoja. Nyt käynnistyvän yhteistyön avulla voimme vaikuttaa siihen, että työpaikoilla ja niiden yhteistoiminnassa hyvinvointiin ja sitä tukevaan hyvään johtamiseen panostetaan mahdollisimman vaikuttavalla tavalla, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen toteaa.

Nyt käynnistyvä yhteinen vuoropuhelu nostaa hyvinvoinnin johtamisen ja kehittämisen strategiselle tasolle. Vuoropuhelu mahdollistaa tutkitun tiedon, asiantuntijuuden ja työpaikkojen arjen toiminnan jakamisen organisaatioiden välillä.

Teknologia-ala haastaa hyvinvoinnin kehittämiseen mukaan kaikki toimialat

Työyhteisöjen ja työntekijöiden hyvinvointia ja työkykyä on mahdollista tukea monella eri tasolla. Yksittäisten toimenpiteiden sijaan nyt halutaan vaikuttaa siihen, että mahdollisimman monessa yrityksessä ja eri toimialoilla hyvinvointi nähdään keskeisenä tuottavuuden ulottuvuutena.

Syksyllä käynnistyvä vuoropuhelu tähtää työhyvinvoinnin kehittämiseen laajalla yhteistyöllä työmarkkinatoimijoiden ja asiantuntijoiden kesken. Uusien ratkaisujen etsinnässä hyödynnetään hallitusohjelmaan kuuluvan TYÖ2030-ohjelman kehittämää Tulevaisuusvuoropuhelu -menetelmää. Menetelmä tuo yhteen tutkittua tietoa, kolmikantaisen yhteistyön sekä laajan työpaikkojen tuen kehittämiseen.

Ensimmäinen keskustelu järjestetään lokakuussa ja viimeinen joulukuussa. Keskustelu käynnistyy yhteisen tilannekuvan rakentamisella, ja se etenee nopeasti kohti konkreettisia keinoja. Vuoropuheluun kutsutaan yritysten ja liittojen edustajia, asiantuntijoita ja työhyvinvoinnin tutkijoita.

Ilmoittaudu kaikille avoimeen, 7. lokakuuta klo 9–11 järjestettävään starttiwebinaariin tästä