Hallituksen suunnittelemat heikennykset irtisanomissuojaan ja määräaikaisuusperusteeseen vaikeuttavat entisestään mahdollisuuksia työelämän ja perheen yhteensovittamiseen. Jos hallituksen suunnitelmat toteutuvat, jatkossa irtisanomisen perusteeksi riittää aiempaa kevyempi syy ja työntekijälle voi tarjota määräaikaista työsuhdetta vuodeksi ilman perustetta. Yhdessä nämä heikennykset tekevät työelämästä huomattavasti aiempaa epävarmempaa, mikä eri selvitysten ja arvioiden mukaan heijastuu väistämättä myös perheunelmiin. Heikennykset viivästyttävät perheen perustamista ja voivat estää toivotun lapsiluvun täyttymistä sosiaali- ja terveysministeriön tilaaman selvityksen perusteella, ja siksi ne tulisi perua.
#Unelmaperheestä on sosiaalisessa mediassa kannatusta keräävä kampanja, jossa vaaditaan työelämäheikennysten perumista ja asetetaan positiivista painetta työlainsäädännöstä vastaavan työministeri Matias Marttisen ja raskaussyrjinnän kitkemisestä vastaavan sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen päätöksenteolle. Kampanjan tavoite on tehdä näkyväksi perheunelmien ja työelämän yhteensovittamisen haastavuus, jotta tilanne saataisiin korjattua. Suomalaisesta työelämästä on saatava elämänkestävä, ennen kuin on liian myöhäistä.

Mistä on kyse?
Irtisanomissuojaa heikennetään
Jatkossa työntekijän voisi irtisanoa aiempaa helpommin henkilöön perustuvasta syystä. Nykyisin laki vaatii, että irtisanomisen perusteen tulee olla painava ja asiallinen, jatkossa pelkkä asiallinen peruste riittäisi.
Vuoden määräaikaisuudet sallitaan ilman perustetta
Työnantajan ei jatkossa tarvitsisi perustella enintään vuoden mittaisen määräaikaisen työsopimuksen tarjoamista. Tällä hetkellä työnantajan on erikseen perusteltava, miksi työsuhdetta tarjotaan määräaikaisena eikä vakituisena. Syy voi olla esimerkiksi sijaisuus tai työn projektisidonnaisuus. Valmistelussa olevan lakimuutoksen voi ennakoida lisäävän määräaikaisten työsuhteiden tarjontaa vakituisten työsuhteiden kustannuksella.
Hallituksen omienkin selvitysten mukaan toteutettavilla lakihankkeilla voi olla negatiivisia vaikutuksia perheellistymiseen:
“Naisilla työsuhteen määräaikaisuus voi olla yhteydessä lastensaannin viivästymiseen ja raskaussyrjinnän pelkoon (Attila ym. 2024), ja tällä on todennettuja vaikutuksia myös esikoisen saantiin.” (Sutela 2013, Rotkirch 2025, 75)
50 % suomalaisista ajattelee, ettei lapsia kannata hankkia elämän epävarmuuden vuoksi.
68 % suomalaisista sanoo, että monilla nuorilla ei ole varaa saada lapsia ja perustaa perhettä.
77 % pitää perhe-elämän ja työn parempana yhteensovittamista erittäin tai melko tehokkaana keinona syntyvyyden lisäämiseksi.
Lähteet:
Väestöpoliittisen työryhmän valmistelumuistio
Raskaussyrjintä Suomessa -tutkimus
Tasa-arvovaltuutetun lausunto irtisanomisperusteen muutosta koskien
Kunnallisalan kehittämissäätiön Ilmapuntari-tutkimus 2024
Lue lisää: Unelmaperhe vai unelma perheestä? | Ammattiliitto Pro