Sodankylän elokuvajuhlilla järjestettiin tänäkin kesänä jo perinteeksi muodostunut paneelikeskustelu 16. kesäkuuta 2023. Työelämäaiheisessa tilaisuudessa keskustelijoina olivat Pron puheenjohtaja Jorma Malinen, Sodankylän vuoden 2023 kotimaiset tekijävieraat Hanna Västinsalo ja Terhi Panula sekä yksi Sodankylän elokuvajuhlien perustajista ja elokuvajuhlien taiteellisen toimikunnan edustaja Mika Kaurismäki. Moderaattorina toimii Mika Rönkkö (Sodankylän elokuvafestivaali ry).
Työelämästä puhuttaessa pinnalle nousee monilla ikäsyrjintä, kun samaan aikaan Suomi kärsii kroonisesta osaajapulasta. Meillä on kuitenkin kymmenien tuhansien kokoinen täysin hyödyntämätön osaajareservi, joka on enemmän kuin valmis työelämään – nimittäin yli viisikymppiset. Miksei heillä ei ole enää kysyntää ”uudessa työssä”?
Katso keskustelu videolta Pron kanavalta.
Teema oli läsnä myös Pron tämän vuoden oman elokuvasarjan teoksissa. Esimerkiksi Hanna Västinsalon Palimpsest-elokuva (2022) tarjoaa spekulatiivisen ratkaisun vanhustenhoidon kriisiin. Västinsalon elokuvassa pohditaan koko elämän elämistä uusiksi.
Kävijäennätykset menivät rikki
Pro oli tänä vuonna Midnight Sun Film Festivalin ylpeä yhteistyökumppani jo kuudennen kerran. Sodankylässä nautittiin festivaalitunnelmasta, elokuvista ja hyvistä keskusteluista 14.–18. kesäkuuta.
38. kerran järjestetty Sodankylän elokuvajuhlat teki tänä vuonna lipunmyyntiennätyksen ja keräsi keskiyön auringonpaisteeseen 35 000 kävijää elokuvien pariin. Se näkyi myös Pron teltalla.
– Pron teltta on löytänyt festareilla oman paikkansa, jonne halutaan tulla pyörittämään onnenpyörää. Aikaisempiin vuosiin verraten tänä vuonna kävi paljon huolestuneita ihmisiä kyselemässä hallitusohjelmasta ja kuinka se vaikuttaa heihin. Ammattiliitto Prolle ja ammattiliitoille toivotettiin menestystä seuraavan hallituskauden aikana, elokuvajuhlien Pron yhteyshenkilö ja Pron aluevaikuttamisen asiantuntija Juha Kähärä kertoo.
Pron teltalla järjestetyssä arvonnassa lahjakortit Levi Spa -kylpylähotelliin sekä Viking Linen risteilylle voittaneille on ilmoitettu voitoista henkilökohtaisesti.