Hyppää pääsisältöön

Väärin perustein Postilta poispotkittu Pron jäsen sai korvauksena 20 kuukauden palkan

​​​​​​​Hämeenlinnan käräjäoikeus tuomitsi Posti Oy:n korvaamaan väärin perustein irtisanomalleen työnjohtajalle 20 kuukauden palkkaa vastaavan 65 000 euron korvauksen. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Väärin perustein Postilta poispotkittu Pron jäsen sai korvauksena 20 kuukauden palkan

Julkaistu 26.09.2022 klo 09:00
Uutiset
​​​​​​​Hämeenlinnan käräjäoikeus tuomitsi Posti Oy:n korvaamaan väärin perustein irtisanomalleen työnjohtajalle 20 kuukauden palkkaa vastaavan 65 000 euron korvauksen. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Pron jäsen oli työskennellyt Posti Oy:n palveluksessa yli 25 vuotta. Posti irtisanoi hänet tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin vedoten kesällä 2019. Juttua hoitanut Ammattiliitto Pron juristi Totti Brunila kertoo, että kuitenkin pian irtisanomisen jälkeen selvisi, että työpaikalle oli palkattu vastaaviin tehtäviin uusi työntekijä.

– Tosin eri nimikkeellä. Tätä tehtävää ei Pron jäsenelle tarjottu irtisanomisen vaihtoehtona, vaikka jäsen oli erikseen kertonut olevansa valmis ottamaan työtä vastaan.

Liiton juristin avulla jäsen sai poikkeuksellisen hyvän korvauksen


Hämeenlinnan käräjäoikeuden mukaan Posti oli irtisanonut Pron jäsenen työsopimuslain vastaisesti. Posti tuomittiin maksamaan työnjohtajalle 65 000 euron korvauksen laittomasta irtisanomisesta. Tämä vastasi työnjohtajan 20 kuukauden palkkaa.

Brunilan mukaan korvausta korottivat jäsenen 25 vuotta kestänyt monipuolinen ja moitteeton työhistoria. Tapaus ei ollut kaikista yksinkertaisin. 

– Työnantajan toiminta näytti alun perin epäilyttävältä, mutta ei heti lainvastaiselta. Vasta pitkällisen selvitystyön jälkeen jutun punainen lanka aukesi. Työ kantoi hedelmää etenkin jäsenelle, kun saimme poikkeuksellisen hyvin perustellun tuomion käräjäoikeudelta.

Kiitosta pääluottamusmieheltä


Postin pääluottamusmies Mikko Kuuselan mukaan on erittäin tärkeää näyttää jäsenille, että liitto välittää ja tekee töitä heidän puolestaan.

–  Työnantaja toimii monesti harmaalla alueella, johon on vaikea puuttua paikallisesti. Pron oikeusapu onneksi takaa sen, että jokainen tapaus selvitetään loppuun asti. Tuomiolla on iso merkitys jäsenillemme.

Oikeusapu on jäsenelle täysin riskitöntä ja maksutonta


Pron jäsenet saavat apua liiton omilta juristeilta, joilla on vuosien kokemus työoikeudesta toisin kuin tavallisilla asianajajilla. Liiton jäsen ei joudu maksamaan tuhansiin euroihin kohoavia oikeudenkäyntikuluja, vaan jäsenelle oikeusapu on maksutonta ja riskitöntä.

– Jos työnjohtaja olisi vienyt jutun itse eteenpäin ilman liiton juristia ja hävinnyt, maksettavana voisi olla yli 25 000 euroa oikeudenkäyntikuluja, Brunila kertoo.

Oikeusapu käsittää lainopillisen neuvonnan, sovintoneuvottelut ja oikeusavun tuomioistuimessa, josta päättää Pron lakiasiainpäällikkö.