Työttömyysvakuutusmaksu alenee ensi vuonna 1,4 miljardia euroa, josta hallituksen toimien vaikutus on 200 miljoonaa euroa. Alennuksesta hyötyisivät sekä palkansaajat että työnantajat. Orpon hallitus on kuitenkin päättänyt verottaa toimiensa vaikutukset pois palkansaajilta – koskematta työnantajien osuuteen.
Pron mukaan talouden sopeuttaminen ei voi tapahtua vain palkansaajia ja vähempiosaisia sorsimalla samalla, kun suurituloisille kohdistetaan verokevennyksiä, jotka ovat jopa suurempia kuin leikkaukset. Tämä ei vahvista julkista taloutta.
– Hallituksen budjettiesitys on ideologisesti motivoitunut, eikä sillä ole mitään tekemistä talouden todellisen tasapainottamisen kanssa. Samaan aikaan, kun suurituloisille ojennetaan veronkevennyksiä, pieni- ja keskituloisten asema heikkenee. Veronkevennyksiä annetaan jopa heikossa asemassa kurjistavia leikkauksia enemmän, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen toteaa.
Kiitettävänä asiana Pro näkee TKI-panostuksien toteuttamisen Marinin hallituksen aikaisen parlamentaarisen työryhmän periaatepäätöksen mukaisesti. Yhteinen sopu TKI-panostuksista on historiallinen ja kriittisen tärkeä Suomen talouskasvun edistämiseksi. Yritysten TKI-kannustimien ehdoksi tulisi asettaa henkilöstön osaamisen kehittämisen elementtejä, kuten osaamiskartoitukset ja henkilöstön koulutussuunnitelma, jotta työntekijöiden osaaminen pidetään mukana kehityksessä ja vältetään tulevaisuuden osaajapula.