Työelämän rakenteet ruokkivat monin tavoin huijarisyndroomaa eli kokemusta siitä, ettei ole ansainnut työtehtäväänsä, vaikka on pätevä ja osaava. Huijarisyndroomasta kärsivällä on vääristynyt kuva itsestä ja omasta suoriutumisesta.
– Silloin ihminen epäilee jatkuvasti omia kykyjään ja saavutuksiaan. Hän pelkää tulevansa paljastetuksi: ettei olekaan oikeasti hyvä ja onkin toiminut tai tehnyt asioita väärin, Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen taustoittaa.
Huijarisyndroomaa kokevat usein erityisesti ne työntekijäryhmät, jotka eivät kuulu työpaikan valtavirtaan. Juuri valtavirtaan kuuluvat määrittävät helposti työpaikan kulttuurin, mikä voi herättää muissa epäilyksiä omasta pärjäämisestä.
– Esimerkiksi naiset miesvaltaisilla työpaikoilla tai työväenluokkataustaiset työntekijät akateemisissa ympäristöissä. Ilmiö voi koskea myös maahanmuuttajia, jotka työskentelevät valtavirta-ammateissa, Hakanen sanoo ja jatkaa, että ilmiötä on tutkimuksissa havaittu myös miehillä.
Monia altistavia tekijöitä
Autonomia ja itseohjautuvuus ovat lisääntyneet monessa työssä. Samalla työntekijät jäävät entistä enemmän yksin pohtimaan työtään ja tekemistään, mikä voi lisätä epävarmuutta ja huijarisyndrooman kokemuksia. Samoin epävarmuutta voivat ruokkia abstraktit työtehtävät, joissa työssä onnistumista ja työn tuloksia on vaikea konkreettisesti mitata.
Hakanen nostaa esiin myös tekoälyn hyödyntämisen.
– Tekoälyn käytön nopea lisääntyminen voi helpottaa monen asiantuntijan työtä, mutta samalla se voi lisätä huijarisyndrooman kokemusta: tekoäly auttoi luomaan vastauksen ja ratkaisun, mutta mikä oma roolini tässä oli? Aikaansaannos menee nimiini, mutta oliko se oikeasti ansiotani vai huijasinko? Onko tekoälyn avulla luodussa ratkaisussa virheitä ja jään siitä kiinni?
Huijarisyndroomalle voi altistaa myös kilpailullisuus. Ei ole työhyvinvoinnillekaan hyväksi, jos työpaikalla korostetaan jatkuvasti huippusuoriutumista ja puhutaan vain saavutuksista ja tuloksista. Silloin syntyy helposti tunne, ettei koskaan ole tarpeeksi hyvä ja että aina pitäisi tehdä vielä enemmän ja muita paremmin.
Työpaikan kulttuurilla on väliä
Työelämän epävarmuus, kiire sekä jatkuvat oppimis- ja osaamisvaatimukset – etenkin asioiden omaksumiseen ja oppiminen, vaikkei sille ole aikaa – voivat ruokkia riittämättömuuden kulttuuria.
– Vastavuoroisesti luottamuksen ja avoimuuden kulttuurissa voimme jakaa epävarmuuksiamme ja löytää aikaa opetella uutta. Uuden oppiminen ja taitojen kartuttaminen ovat työn imun tärkeitä lähteitä, joten uskon niiden vähentävän myös huijarisyndrooman kokemuksia, Hakanen pohtii.
Myös omasta työstä saatu palaute auttaa kitkemään huijarisyndroomaa. Myönteinen palaute vahvistaa kuvaa itsestä hyvänä työntekijänä ja auttaa tunnistamaan oman osaamisen.
– Kielteisen palautteen ei puolestaan tulisi kohdistua ihmiseen itseensä, vaan tarjota mahdollisuus oppia ja tehdä seuraavalla kerralla paremmin.
Armeliaisuutta työpaikoille
Työelämässä olisi tärkeä muistaa, että kyllin hyvä suoritus riittää. Virheitä sattuu joskus meille kaikille aina esihenkilöitä myöten. Niistä voidaan oppia yhdessä.
– Työyhteisölle on yllättävän voimaannuttavaa, että esihenkilö kykenee myöntämään omat virheensä. On varmasti helpottavaa esihenkilölle itselleenkin, ettei tarvitse olla täydellinen, ja ennen kaikkea virheiden myöntäminen on rohkaiseva esimerkki muille, palvelevaa johtamista pitkään tutkinut Hakanen kertoo.
Kun työelämän vaatimukset alati kovenevat ja muutos on jatkuvaa, korostuu myötätunnon merkitys sekä itseä että muita kohtaan. Hakanen peräänkuuluttaa työpaikoille inhimillisyyden kulttuuria ja tilaa myös epätäydellisille työsuorituksille.
– Olisi hyvä, että uskallamme ottaa työssämme pieniä riskejä, olla uteliaita ja kokeilla erilaisia tapoja tehdä asioita. Sitä kautta voi löytyä uusia hyviä toimintatapoja.
Mahdollisuus kokeiluihin ja oman työn tuunaamiseen lisää motivaatiota ja työhyvinvointia, joten se on myös työnantajan etu. Moniarvoisuutta arvostavat, kokeiluja ja epäonnistumisia sallivat organisaatiot menestyvätkin usein parhaiten.
Mitä enemmän kärsimme huijarisyndroomasta ja pelkäämme paljastuvamme osaamattomiksi, sitä varovaisempia meistä tulee ja sitä suppeammin näemme oman työmme. Silloin riskitkin jäävät ottamatta.
– Kunpa ihmiset voisivat olla työpaikalla avoimia toinen toisilleen ja tehdä työnsä parhaalla mahdollisella energialla. On raskasta, jos joutuu elämään epävarmuudessa omasta suoriutumisestaan.
