Ammattiyhdistysliikettä voi leikillisesti verrata Venetsian kaupunkiin, joka on rakennettu puupaalujen varaan. Rakennusten pohjasaveen ulottuvat paalut ovat säilyneet vuosisatoja. Viime vuosina ilmastonmuutos on kiihdyttänyt sekä keskustelua rakennusten paalujen hajoamisesta lähivuosikymmeninä. Kulttuurihistoriallinen perintö on vaarassa. Venetsian historiassa on myös muuta verrannollista. Siellä opittiin 1500-luvulla valmistamaan suoria peilejä. Ne olivat aikakaudellaan ylivertaisia vanhoihin kuperiin ja vääristäviin peileihin. Peilien valmistustapa ja monopoli onnistuttiin säilyttämään yli sadan vuoden ajan, kunnes peiliammattilaisia saatiin houkuteltua Firenzeen. Monopoli Venetsiassa oli mennyttä.

Ammattiyhdistysliike on seissyt työntekijöiden turvana 1880-luvulta saakka. Järjestäytymisen taustalla olivat metsäteollisuuden kehittyminen ja taloudellinen vaurastuminen unohtamatta vaatimuksia kansalaisoikeuksien parantamisesta. Voimakkaan kautensa ammattiyhdistykset kokivat kuitenkin vasta 1960–1970-luvuilla, jolloin teollisuustuotanto kasvoi ja tarjosi elinkeinorakenteen murroksessa töitä kaupungeissa sadoilletuhansille suomalaisille. Oli otollinen aika järjestäytyä ja luonnollista kuulua ammattiliittoon. Tuolloin ammattiyhdistykset ja monet poliittiset ryhmät löysivät toisensa yhteisine tavoitteineen, enää sille on vain harvojen tuki. Perusteltua onkin todeta, kehitämmekö omaa toimintaamme muutoksessa vai odotammeko poliitikkojen päätöksiä mukautuen niihin.

Työelämän muutos on kuitenkin tehnyt tehtävänsä hitaasti, mutta varmasti. Ammattiyhdistysten jäsenmäärät ovat laskeneet, teollisuuden ja palveluiden rakenne sekä työtehtävät ovat monipuolistuneet. Yhä laajemmassa määrin suuri osa työstä on sisällöltään muuttunut sekä lisännyt psykososiaalista kuormitusta. Yhteisöllisyydelle on tarvetta enemmän kuin koskaan. Työn perimmäinen syy on säilynyt palkansaajalle samana, työstä maksettavalla palkalla on tultava toimeen. Sen lisäksi on tärkeää, että työssään voi toteuttaa itseään ja olla osa toimivaa yhteiskuntaa.

Vaikka ympärillämme kaikki muuttuu, on havainnoitava missä ympäristössä kulloinkin olemme. Väitän, että työpaikoilla sopimustoiminta on välttämätöntä yhteisöllisyyden säilyttämiseksi. Sopimuksia tehdään palkansaajien ja heidän liittojensa kanssa, olivat ihmiset järjestäytyneet tai eivät. Hetkelliset muutokset voivat ravistella sopimustoimintaa, mutta jäsenemme keksivät tavat toimia. Metsäyhtiöistä UPM yrittää jotain uutta, määrätä työehdot ja olla edelleen kiinnostava työnantaja. Tavoitteenaan yhtiöllä ei ole muuta kuin varmistaa osakkeenomistajien suuremmat voitot. Pidän tätä uhkarohkeana yrityksenä. Sopimuksista ei ole historiaa katsoen ollut kuin hyötyä. Esimerkkejä on niin paljon, että en vaivaudu niitä tässä luettelemaan.

Toimihenkilöt ja asiantuntijat etsivät nyt uutta suuntaa ja toimintatapoja, merkityksellistä jäsenyyttä ammattiliitossa. Siitä osoituksena on Jonna Poikkeuksen opinnäytetyö. Kysynkin, pystymmekö löytämään uusia toimintatapoja vanhojen rinnalle ja vakuuttamaan jäsenemme, että 1880-luvulla aloitettu kansalaistyö kestää tästäkin eteenpäin, myös sopimuksista ulos pyristelevän metsäyhtiön osalta. Lue seuraavaksi Jonnan blogi hänen havainnoistaan.

Kirjoittaja on Ammattiliitto Pron sopimuspäällikkö.