Ammattiliitto Pro on tehnyt uuden lahjoituksen ukrainalaisten tukemiseksi. Unicefille tehty 20 000 euron lahjoitus kohdistetaan Hersonin alueella sijaitsevan Nova Kahovkan patotuhon vaikutusalueelle.
Padon tuhoutuminen ja sen seuraukset ovat asettaneet alueen ihmiset hengenvaaraan. Arviolta 16 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan tulvavesien alta, ja alueelle on organisoitu evakuointijunia. Alueella on pulaa juomavedestä, hygieniatarvikkeista, vedenpuhdistustableteista ja kriisituesta.
20 000 eurolla UNICEF voi esimerkiksi saada turvattua puhtaan juomaveden 60 000 lapselle vuodeksi, turvattua 4000 lapsen koulunkäynnin jatkumisen tai hankittua noin 100 000 poliorokotetta.
Pro arvostaa UNICEFin nopeaa ja pitkäjänteistä työtä alueella – aina puhtaan juomaveden tarjoamisesta lasten psykososiaaliseen tukemiseen.
– Unicefin työ on osoitus kansalaisyhteiskunnan ja yhteistyön voimasta. Sota on vaikuttanut yli 5,7 miljoonan ukrainalaislapsen elämään, ja tämä viimeisin kriisi ajaa monet yhä vaikeampaan tilanteeseen, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.
Pro on aiemmin tukenut Ukrainaa mm. teollisuustyöntekijöiden ammattiliittojen kattojärjestön IndustriALL Global Unionin kautta. Järjestö tuki maan ay-järjestöjä, jotka työskentelivät tuhotun energiainfrastruktuurin korjaamiseksi.
Pro haastaa muut ammattiliitot ja työnantajajärjestöt mukaan auttamaan Ukrainaa hädässä.