Hyppää pääsisältöön

Terassinrakennusraivoa ja muita korona-ajan ilmiöitä

mies rakentaa terassia
Jos rokotekattavuus ei nouse tarpeeksi nopeasti, koko Suomi peittyy uusiin terasseihin ja kukkaistutuksiin jo ennen juhannusta.

Terassinrakennusraivoa ja muita korona-ajan ilmiöitä

Julkaistu 05.05.2021 klo 07:15
ProStoori
Kirjoittanut
Maija Kajanto
Jos rokotekattavuus ei nouse tarpeeksi nopeasti, koko Suomi peittyy uusiin terasseihin ja kukkaistutuksiin jo ennen juhannusta.

Mitä tekee hyvä suomalainen, kun koronan pitkittyminen ahdistaa? Hän päättää suorittaa. Ja kun on kevät ja aurinko paistaa, pitää suorittaa ulkoilmaa. Ja parasta on tietenkin, jos voi suorittaa jotakin, mistä jää jotain konkreettista. ”Näkee kättensä jäljen, niinku.”

Miljoona, miljoona, miljoona terassia

Joten koronapandemian ollessa jo vuoden ikäinen riesa, tehdään terassia. Tehdään sellaistakin terassia, jota ei oikeasti kukaan tarvitsisi. Palkataan toisia ihmisiä tekemään terassia, jos ei itse osata. Ja keskitetään kaikki energia siihen terassiin.

Tässä yksi lisäsyy sille, miksi rokotetahtia pitäisi saada kiihdytettyä: jos ei saada, koko Suomen pinta-ala todennäköisesti peittyy terasseihin.

Ja jos ei peity terasseihin, peittyy kukkaistutuksiin. Terassilautojen lisäksi nimittäin puutarhakaupasta käydään hakemassa kukkia, istutuslaatikoita ja siemenpusseja. 

Ja jos ei peity terasseihin, peittyy kukkaistutuksiin. Terassilautojen lisäksi nimittäin puutarhakaupasta käydään hakemassa kukkia, istutuslaatikoita ja siemenpusseja. Ja trampoliini. Ei haittaa, vaikka itsellä ei ole lapsia eikä naapurin lapsia haluta koko tontille, mutta tramppa on saatava. Koska se näyttää hyvältä siinä terassin vieressä. Ja jos sitä vaikka tulisi pompittua. Niin tulisi jotain sellaista, mistä sanoisi, ettei ikinä olisi tullut tehtyä ilman koronaa.

Sähköpyörä on parempi pyörä

Lisäksi grillataan. Kyllä, myös kaikki ne ihmiset, jotka inhoavat grilliruokaa, grillaavat nyt. Jos eivät grillaa makkaraa tai maissia, grillaavat vaikka lapasia. Jotta päästään sanomaan, että tästä tulikin nyt kaikkien aikojen grillauskesä, koska korona. Ja grillaaminenhan se on turvavälipuuhaa jos mikä. Joten nyt grillataan.

Ja kun on tarpeeksi grillattu, lähdetään pyöräilemään. Kukaan ei oikein tiedä, miten se pyöräily tähän liittyy, erityisesti niillä haja-asutusalueilla, joissa mikään ei varsinaisesti ole edes pyöräilyetäisyydellä.

Nyt vain pitää pyöräillä, koska se on tämän koronakevään laji. Erityisesti, jos kyseessä on sähköpyörä. Koska sähköpyörän omistaja on jostain syystä aina vähän parempi ihminen.

Mutta silti nyt vain pitää pyöräillä, koska se nyt on tämän koronakevään laji. Erityisesti, jos kyseessä on sähköpyörä. Koska sähköpyörän omistaja on jostain syystä aina vähän parempi ihminen.

Kohti uusia projekteja

Sitten onkin sellainen olo, että nyt on suoritettu tämä korona. On terassi valmiina, tramppa lentänyt jo tuulen mukana naapurin viinimarjapuskiin, sähköpyörästä on akku alkanut reistata ja grilli tuoksuu asianmukaisesti sytytysnesteeltä. Rikkaruohot rehottavat istutuslaatikoissa ja toinen rokotekierros alkaa olla jo ihan nurkan takana. Joten nyt voisi ruveta suunnittelemaan koronan jälkeistä elämää.

Tai suunnittelemaan, miten ensi keväänä pitää ehkä sittenkin laajentaa sitä terassia. Koska kyllähän joku projekti pitää ensi keväällekin olla. 

 

Kirjoittaja on kirjailija ja kuusivuotiaan pojan äiti, jonka mökille rakennetaan tänä kesänä 28m2 terassi.

 

Haluatko lukea lisää?

ProStoori kertoo työelämän uusimmat vinkit ja ilmiöt.

Tilaa noin kerran kuukaudessa ilmestyvä ProStoori-kirje sähköpostiisi.

 

Liity jäseneksemme jo tänään!

Saat kaikki edut ja palvelut käyttöösi.

Jäsenyys sisältää ansiosidonnaisen työttömyysturvan.