Hyppää pääsisältöön

Isyysvapaa on palkitsevaa aikaa

Tommi Sihvo nautti isyysvapaalla olemista.
Satamassa tuotannonohjaajana työskentelevä Tommi Sihvo on ollut jo kahdesti isyysvapaalla. Miesvaltaisella alalla se ei ole herättänyt ihmetystä. Työnantajan suhtautuminen on ollut myönteistä.

Isyysvapaa on palkitsevaa aikaa

Julkaistu 13.10.2021 klo 15:30
ProStoori
Kirjoittanut
Tarja Västilä
Kuvaaja Jukka Rapo
Satamassa tuotannonohjaajana työskentelevä Tommi Sihvo on ollut jo kahdesti isyysvapaalla. Miesvaltaisella alalla se ei ole herättänyt ihmetystä. Työnantajan suhtautuminen on ollut myönteistä.

Vuosaaren satamassa Tommi Sihvon työt ovat alkaneet aamukuuden jälkeen. Kotoa hän on lähtenyt liikkeelle yli puolta tuntia aikaisemmin.

‒ Paikalla pitää olla hiukan ennen muuta väkeä, jotta ehtii valmistella sävelet selviksi työpäivää varten, toteaa työnjohtajana ja ahtaajien esimiehenä työskentelevä Sihvo.

Mielenkiinto on pysynyt yllä vuosia: satamahommia mies on paiskinut jo 22 vuotta. Vuosaaressa hän valvoo laivojen purkamista ja lastausta sekä kantaa vastuun päivän töistä, joita tehdään myös taivasalla ja terminaalissa tarvittaessa jokaisena viikonpäivänä.

Hoitovapaa kiinnostaa

Sihvon uusperheen uusin tulokas on kohta vuoden täyttävä tytär. Vipinää taloon tuovat myös 10- ja 8-vuotiaat lapset.

‒ Pidin kolmen viikon isyysvapaan heti tyttären synnyttyä ja toisen samanpituisen jakson nyt elokuussa. Kolme viikkoa on vielä pitämättä ja sitä suunnittelin ensi kesäksi. Olemme käyneet keskusteluja myös siitä, jäisinkö kotiin vuoden päästä, jos vaimo palaa töihin.

Sihvon mielestä olisi kohtuullista, jos hänkin osallistuisi yhteisen lapsen hoitoon.

‒ Siten tytärtä ei tarvitsisi viedä vielä päiväkotiin. Tosin hoitovapaalla olevalle koti-isälle maksettava reilu 300 euroa bruttona ei tunnu kovin motivoivalta. Isyysraha on siinä mielessä parempi, että se on ansioon sidottua.

Mukana lapsen kasvussa

Isyysvapaa sujui Sihvon mukaan perinteisesti: hoitorutiinit, vaipanvaihdot, syöttämiset ja päiväunet kuuluivat päivän kulkuun. Aika kului vauvan kanssa nopeasti.

‒ Neitiä piti vähän viihdyttää ja leikittää. Hyväntuulisen tenavan kanssa oli mukava pelleillä, sai hyvät naurut itsekin. Perheen kuopus ja ensimmäinen oma lapseni on meidän kaikkien silmäterä.

Korona-aika vaikutti, kun välillä täytyi tyytyä olemaan neljän seinän sisällä. Muutoin Sihvo toteaa lapsen kanssa kotona olemisen olleen erittäin palkitsevaa.

‒ On valtavan antoisaa seurata ja olla mukana oman lapsen kasvussa, nähdä, kuinka lapsi kehittyy ja oppii uusia taitoja: syömään erilaisia ruokia, nauramaan, hymyilemään, konttaamaan. Nyt odotamme, milloin hän alkaa kävellä – ja yksittäisiä sanoja tulee jo. Kyllä lapsi on täydentänyt perhettämme.

Isyysvapaa on luonnollista

Sihvon mukaan useampikin työkaveri on ollut isyysvapailla, joten se ei ole enää mikään ihmetystä herättävä asia edes miesvaltaisella satama-alalla.

‒ Työnantajan puolelta ei ole tullut poikkipuolista sanaa, suhtautuminen on ollut positiivista. Sen sijaan hoitovapaalla en muista esimieskollegoista olleen vielä kenenkään. Siemen on jo kylvetty oman esimieheni päähän, sillä olen kertonut mahdollisesta halustani lähteä hoitovapaalle kesän jatkoksi ensi syksynä.

Suhtautuminen oli suopeaa: kuulemma mahdollinen kesälomatuuraaja pystynee jatkamaan hommia. Kollegatkaan eivät ole asiaa pahemmin kommentoineet.

‒ Ei hoitovapaa ole herättänyt mitään keskustelua. Väkeä on ollut opinto- tai vuorotteluvapaalla sekä osa-aikaeläkkeellä. Joskus tehdään pitkää päivää tai yö- ja viikonlopputöitä, vastapainoksi ollaan pidemmällä vapaalla. On totuttu, että joku voi olla välillä pois.

Joustoa, ei pakkoa

Vajaan vuoden päästä voimaan astuva perhevapaauudistus toisi isille lisää vapaita. Muutoinkin perhevapaat pidentyisivät ja niitä voisi käyttää joustavammin kuin nykyään. Sinänsä uudistukseen Sihvo suhtautuu myönteisesti, mutta kaikki siinä ei miellytä.

‒ Joustavuus on aina plussaa, mutta pakottaminen on väärin. Perheet tietävät parhaiten, miten järjestää vanhempainvapaansa. Isyysvapaan piteneminen on kuitenkin hyvä asia. Yhteiskunnan kustannukset kasvavat, mutta kaipa sitä on käytetty verovaroja huonomminkin.

Sihvon mukaan perheiltä ei saisi viedä harkintavaltaa.

‒ Eikä järjestelmä saisi mennä kovin monimutkaiseksi, sellainen ei perusjeppeä houkuttele. Muutoin uskon, että uudistus voi sopia joillekuille hyvinkin juuri joustavuuden takia.