Hyppää pääsisältöön

Joka viides yli viisikymppinen työtön ei pääse palaamaan työhön

Kuva: Shutterstock
Yli viisikymppisen pitkäaikaistyöttömän on vaikea löytää vakituista työtä. Joka viides ei enää pääse takaisin töihin.

Joka viides yli viisikymppinen työtön ei pääse palaamaan työhön

Julkaistu 03.10.2016 klo 14:26
Uutiset
Yli viisikymppisen pitkäaikaistyöttömän on vaikea löytää vakituista työtä. Joka viides ei enää pääse takaisin töihin.

Pro Uutiset

Keväällä 2016 Työttömyyskassa Prossa työttömiä oli noin 9 000. Työttömyyskassa Pron asiakkaista neljännes eli noin 2 250 on ollut yli vuoden työttömänä.

Voimakkaimmin pitkäaikaistyöttömyys kohdistuu yli 50-vuotiaisiiin, sillä he olivat työttöminä noin 30 prosentin todennäköisyydellä vielä vuoden päästä, kun nuoremmat alle 20 prosentin todennäköisyydellä.

– Noin joka viides yli viisikymppisenä irtisanottu jää lopullisesti työttömäksi, eikä enää koskaan pääse palaamaan työelämään, kertoo luvuista tutkija Petri Palmu Ammattiliitto Prosta.

Työttömyys uusiutuu herkästi, noin puolet työttömistä prolaisista on uudestaan työttömänä vuoden päästä, vaikka olisi välissä tehnyt töitä. 

Vuoden 2015 aikana yhteensä 16 603 prolaista sai ansiosidonnaista työttömyysetuutta. Maksetun ansiosidonnaisen työttömyystuen keskimääräinen määrä on noin 1 534 euroa kuukaudessa.

Prolaisten työtilanne kääntynyt parempaan

Useimmilla asiantuntijoilla ja esimiehillä, jotka ovat Pron jäseniä, menee hyvin. Vuodesta 2009 aloitetussa Pron seurannassa havaittiin, että 65 prosenttia jäsenistä ei ole kokenut yhtään työttömyys- tai lomautusjaksoa. Suomen talous on samana aikana kärsinyt taantumasta tai nollakasvusta.

Työttömien määrä Työttömyyskassa Prossa on vuonna 2015 ja vuonna 2016 vähentynyt tasaisesti aiemman vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Myös maksettujen työttömyyskorvausten määrä on pienentynyt.

– Käänne parempaan alkoi toukokuussa 2015, kertoo johtaja Mervi Ruokola Työttömyyskassa Prosta.