Seppälä antaa ymmärtää, että liitot ajavat ainoastaan jonkin pienen porukan omia etuja. Seppälä väittää, että liitot neuvottelevat vain työehtosopimuksista, joissa ei sovita mm. sosiaaliturvasta tai työhön vaikuttavista olosuhteista.

Väite ei pidä paikkaansa. Liitot eivät neuvottele vain työehtosopimuksista, vaan edistävät työelämän kehittämistä laajasti eri tasoilla sosiaaliturvasta psykososiaaliseen työturvallisuuteen. Liitot edustavat työntekijöitä laajasti eri työelämähankkeissa, ministeriöiden työryhmissä, antavat lausuntoja lainsäädäntötyöhön ja kehittävät työelämää EU:n toimielimissä niin yleisen työelämän kehityksen kuin alojen työehtojen ja alan kehityksen parantamiseksi.

Liitot nimenomaisesti tekevät töitä mm. sosiaaliturvan, ostovoiman, erilaisten tasa-arvo- ja talouspoliittisten kysymysten edistämiseksi, näihin kuuluu mm. alustatyöntekijöiden ja maahan muuttaneiden asema. Tätä varten liitoilla on esimerkiksi erikseen palkattuja ekonomisteja, asiantuntijoita sosiaaliturvakysymyksiin ja tasa-arvokysymyksiin. Meillä Prossa on mm. itsensä työllistäjien ProSoolo.

Toisin kuin Seppälä väittää, Wolt-kuskien ja muiden alustatyöntekijöiden oikeuksien puolesta tehdään töitä liittojen toimesta niin paikallisesti, Suomessa, EU-tasolla ja maailman areenoilla. Suomessa liitot ovat tehneet töitä sen eteen, että ruokalähettitoimintaa harjoittavien yritysten tulisi kohdella ruokalähettejään työntekijöinä ja vastattava työnantajan velvoitteista. Pari vuotta sitten Työneuvosto lausuikin, että ruokalähetit saavat samat oikeudet, kuin muutkin työntekijät ja työnantajien on noudatettava työaikalakia ja työsuojelumääräyksiä myös ruokalähettien osalta.

Seppälän laiskasta perehtymisestä kertoo myös syyllistäminen siitä, etteivät liitot ole kiinnostuneita ”maahanmuuttajataustaisten työllistämisestä”. Esimerkiksi STTK:lla on käynnissä erillinen teemavuosi maahan muuttaneiden naisten työllistämisestä!

Jos kritiikki koskee nimenomaan sitä, miksei lakkoja järjestetä maahan muuttaneiden naisten työllistymisen edistämiseksi, kysymys on toki toinen. Nopea vastaus on, että parempi keino on edistää asiaa yhdessä työnantajien ja ministeriöiden kanssa. Lakot ja työrauha kohdistuvat Suomessa nimenomaan työehtosopimuksiin. En ole varma, pitäisikö tulkita Seppäsen toivovan liittojen turvautuvan enemmän lakkoihin myös poliittisessa vaikuttamisessaan?

Lakko on ammattiliitoille ehdottomasti viimeinen väline. Sitä ennen on käyty lukuisia keskusteluja, hankkeita, edustettu tilaisuuksissa ja kirjoitettu lausuntoja, neuvoteltu työpaikoilla paikallisesti ja valtakunnallisesti. Lakko ei ole mannaa, ei edes liitoille. Se on kaikille raskas ja kallis väline, jota pyritään viimeiseen asti välttämään. Se on kuitenkin väline, kun muut keinot ja kestäminen loppuvat. Silloin ei jää muita vaihtoehtoja, kuin järjestäytyä ja marssia ulos.

Ammattiliitto Pron neuvottelemat työehtosopimukset mahdollistavat täälläkin hetkellä laajasti paikallisen sopimisen. Olemme halunneet nimenomaan edistää hyvää neuvottelukulttuuria. Niiltä osin, miltä työntekijät ovat itse viestineet, etteivät halua neuvotella paikallisesti, olemme tietysti heitä asiassa puolustaneet.

Millaista on paikallinen sopiminen, jota Seppälän mukaan työntekijät (ilmeisesti noin vain yleisesti kaikilla aloilla) haluavat, mutta ammattiliitot eivät suostu neuvottelemaan? Kiinnostaisi myös tietää, mistä hänen tietonsa on peräisin.

Ammattiliitto Prolla on 120 000 jäsentä, joiden kaikkien 75 sopimusalan kanssa olemme jatkuvassa yhteydessä työpaikkatasolta valtakunnallisiin pöytiin. Myös yrityskohtaisia sopimuksia on, tosin on hyvä kysymys, että ketä tämä neuvottelurumba hyödyttää, jos alakohtaiset sopimukset eivät toisistaan paljoa eroa.

Kartutamme tietojamme jatkuvasti erilaisilla jäsenkyselyillä arvotutkimuksesta tarkkoihin hyvinvointikyselyihin tai vaikkapa koskien toivomuksia paikallisen sopimisen kehittämiseen. Tutkimme alan kehittymistä eri asiantuntijoiden ja riippumattomien tutkijoiden kanssa. Lisäksi päivätasolla 200–300 jäsentä on yhteydessä jäsenpalveluihin. Tästä puuttuvat yhteydenotot somessa, suoraan työpaikalla luottamusmiehiin ja paikallisosastoihin. Millä harteilta Seppälä linjaa suomalaisten työntekijöiden tahdosta?

Median jatkuva laiska uutisointi ammattiliittojen räyhäävistä lakkoilijoista on vain todella passé. Tässä on nyt 20 vuotta kuunneltu, kuinka ay-liike on 70-luvulle jämähtänyt setien lakkoiluliike.

Uskomme vahvasti yhdessä sopimiseen ja asialliseen neuvotteluun työntekijöiden toimeentulon, ostovoiman ja työssäjaksamisen turvaamiseksi yleisen hyvän työelämän, työllisyyden ja talouskehityksen kehittämiseksi.

Lisäksi, mitä ”paikallisella sopimisella” tarkoitetaan? Nyt julkisessa keskustelussa termi on ameba. Tes on minimi, joka on yhdessä neuvoteltu alan vähimmäistasoksi niin palkkatasoltaan kuin työehdoiltaan, sisältäen työtunnit, poikkeusajat, työn tekemisen edellytykset työturvallisuus ja psykososiaalinen kuormitus huomioiden. Työnantajilla on varsin laajat mahdollisuudet palkita työntekijöitä suoriutumisestaan. Tätä eivät liitot millään tavalla vastusta.

Jos vaivaantuu selvittämään, mihin tarkoitukseen paikallista sopimista pyritään laajentamaan, pyrkii se varsin usein alan nykyisen minimitason heikentämiseen tai neuvottelukulttuurin rikkomiseen siten, että yksilö jää yksin ilman tietoa ja turvaa heikompien työehtojen pariin.

Niiltä aloilta, joissa työntekijät eivät ole laajasti järjestäytyneet, työehtojen kirjo on laajempi ja yksilön turva heikompi. Valitettavasti juuri täällä ns. paikallisen sopimisen alueilla työelämän syrjintä kukoistaa. Naisten, marginalisoitujen ihmisryhmien ja nuorten asema on heikompi. Siksi tarvitaan joukkovoimaa yhteisten pelisääntöjen ja yhteisen hyvän työelämän rakentamiseksi.

Myös meidän ay-liikkeessä on syytä katsoa peiliin mielikuvien uudistamiseksi. Kutsun median edustajat, erityisesti Elina Seppälän tutustumaan ammattiliittojen toimintaan ja tavoitteisiin tarkemmin Ammattiliitto Pron toimistolle.

Maria Mäkynen on Pron yhteiskuntasuhdejohtaja.