Hyppää pääsisältöön

Parisataa Pron jäsentä esittäytyy kuntavaaliehdokkaana kotisivuillamme

Suomen kartta
Prolaisia on ehdokkaana kotikuntansa valtuustoon nyt yhteensä 178. Yli 50 ehdokasta ei ole vielä julkaissut omaa sivuaan. Eri puolueita ja valitsijayhdistyksiä edustavat ehdokkaat esitellään Pron kuntavaalisivuilla, kun Pro tuo ehdokkaat ja liiton jäsenet yhteen.

Parisataa Pron jäsentä esittäytyy kuntavaaliehdokkaana kotisivuillamme

Julkaistu 18.05.2021 klo 08:44
Uutiset
Kuvaaja Shutterstock
Prolaisia on ehdokkaana kotikuntansa valtuustoon nyt yhteensä 178. Yli 50 ehdokasta ei ole vielä julkaissut omaa sivuaan. Eri puolueita ja valitsijayhdistyksiä edustavat ehdokkaat esitellään Pron kuntavaalisivuilla, kun Pro tuo ehdokkaat ja liiton jäsenet yhteen.

Jokaisella kunnan- ja kaupunginvaltuustolla on vastuu kunnan toiminnasta ja taloudesta, sillä toimiihan valtuusto lain mukaan kunnan strategisena johtajana. Valtuusto päättää kunnan taloudesta ja linjaa kunnan palvelut kaavoituksesta päivähoitoon. Tehtävässä on tärkeää tulevaisuuteen suuntautuminen, tavoitteiden ja päämäärien hahmottaminen ja linjaaminen. 

- Pron edustajiston päätti, että Pro ei jaa kuntavaaliehdokkaille rahallista tukea. Sen sijaan Pro tukee ehdolla olevien jäsenten kampanjointia tuomalla ehdokkaat ja liiton jäsenet yhteen. Ehdokkaana olevat jäsenet ovat voineet luoda oman ehdokassivunsa Pron verkkosivuille. Pro järjestää neljä kuntavaali-iltaa, joihin ehdokkaat ovat tervetulleita keskustelemaan yhteisistä asioista, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.

Vielä ehtii esittäytyä

Pron järjestöasiantuntija Juha Kähärän mukaan vielä on ainakin 53 ehdokasta, jotka eivät ole julkaisseet ehdokasprofiiliaan.

- Ilmoittautumisen yhteydessä ehdokkaille on lähtenyt automaattisesti käyttäjätunnus ja salasana, joilla voi luoda oman vaaliprofiilin. Joillakin tämä viesti on saattanut mennä roskapostiin tai se on kadonnut bittiavaruuteen. Mikäli viestiä ei löydy, niin minulle voi lähettää sähköpostiviestin, Kähärä jatkaa.

Kähärän mielestä ehdokasprofiili kannattaa julkaista, sillä vaaleihin on vielä aikaa yli kolme viikkoa.

- On paljon äänestäjiä, jotka eivät vielä päättäneet ketä äänestävät.

- Mikäli prolainen ehdokas et vielä ole ilmoittautunut ehdokkaaksi kotisivullemme, voi sen tehdä myös  täällä. Tarkistan jäsenyytesi ja sen jälkeen lähetän ohjeet ehdokassivun täyttämiseen, Kärärä lupaa.

Pron kuntavaali-illat

Pro järjestää neljä kuntavaali-iltaa eri teemoilla. Tallenteet 4.5. ja 12.5. illoista löytyvät Pron kotisivuilta. Voit seurata kuntavaali-iltoja Pron Facebook-sivuilla, seuraava kuntavaali-ilta on tiistaina 18.5. ja viimeinen 25.5.

Pron kuntavaalitavoitteena on elinvoimaiset kunnat

Ammattiliitto Pron tavoitteena on, että Suomen kunnat säilyttävät elinvoimansa. Ihmisten hyvinvoinnin, palveluiden ja työpaikkojen turvaaminen on ensiarvoisen tärkeää kaikissa kunnissa.

- Pron kuntavaalitavoitteista voi jokainen prolainen kuntavaaliehdokas löytää tärkeitä asioita oman kotikuntansa kehittämiseen, Malinen sanoo. 

Pron kuntavaaliteemat

  • Kuntalaisten verorasitteen on pysyttävä kohtuullisena ostovoiman turvaamiseksi
  • Työnhakijoille on turvattava yksilölliset ja toimivat työllistymispalvelut
  • Etätyön on oltava mahdollista aina, kun se sopii työn luonteeseen, myös julkisella sektorilla
  • Kuntien on kannettava vastuunsa julkisissa hankinnoissa. Lakeja ja työehtoja on noudatettava kaikissa tilanteissa
  • Aikuis- ja täydennyskoulusta oltava tarjolla koko Suomessa
  • Ammattikorkeakoulujen on tarjottava monipuolisesti tapoja päivittää osaamista vastaamaan työelämän tarpeita
  • Suurissa kaupungeissa on kiihdytettävä kaavoitusta ja asuntotuotantoa
  • Joukkoliikenteen määrää on lisättävä kaikkialla Suomessa ja maakuntien lentokenttien toiminta on turvattava
  • Kuntien on päätöksillään helpotettava ja edistettävä tietoliikenneverkkojen rakentamista
  • Väylien korjausvelkaa on kurottava umpeen
  • Kannustamme kaikkia kuntia ilmastotyöhön tulevalla valtuustokaudella.

Vaalipäivä on sunnuntai 13. kesäkuuta

Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 13.6. Vaaleissa valitaan kuntien valtuustoihin jäsenet ja varajäsenet neljäksi vuodeksi. Valtuustojen toimikausi alkaa 1.8.2021 ja päättyy 31.5.2025.