Vuonna 2001 Tuija Tolonen-Keränen sai työpaikan DNA-Telian puhelinpalvelukeskuksesta. Se oli kovan työttömyyden vaivaamalla Taivalkoskella hyvä juttu.

– Vakituinen työpaikka oli siihen hetkeen onnenpotku. Kun työpaikan ja työvoimatoimiston ovet olivat vierekkäin, tuntui pitkään hyvältä, ettei tarvinnut mennä siitä toisesta ovesta, Tuija Tolonen-Keränen kertoo.

Yyteistä toisiin

Vaikka luurit päässä ruudun edessä istuminen ei luonnossa viihtyvälle Tuijalle alusta astikaan ollut se omin paikka, hän kuitenkin jaksoi aikansa – ja jaksoi jopa auttaa muita työyhteisönsä luottamusmiehen hommissa. GoExcellentiksi vaihtuneen työnantajan suuntaan Tuija puolusti työntekijöitä pääluottamusmiehenä, Pron edustajistossa mukana oleminen toi mukaan reissut Eteläranta kymppiä myöten.

– Kahdeksat yyteet tuli käytyä. Niistä isoimmissa oli uhkana, että koko DNA:n Taivalkosken toimipiste lakkautetaan.

Loppujen lopuksi palkattiin 40 henkeä lisää. Jos joku kysyy Tolonen-Keräsen saavutuksia luottamusmiesuralta, niin tämä on isoin.

– Yhdessähän se tehtiin liiton kanssa, mutta energiaa se vei paljon.

Luonto rauhoitti stressin keskellä

Luottamushenkilönä toimimisesta Tuija piti, vaikka se olikin ajoitellen raskasta ja kuluttavaa.

– Luottamusmiehen tulee olla empaattinen, mutta jos menee liian paljon sielullaan mukaan, unohtaa itsensä. Minullakin akkujen lataaminen jäi vähiin.

Aina oli joku linjalla odottamassa.

Itse työn kokonaisuus kävi sellaiseksi, ettei Tolonen-Keränen yksinkertaisesti enää halunnut olla mukana.

– Mahdollisuutta vaikuttaa omaan työhönsä ei juuri ollut, ei myöskään sitä hetkeä, jolloin voisi rauhoittua ja miettiä, miten voisin kehittää omaa työtäni.

Aina oli joku linjalla odottamassa.

– Jos se työpaikka olisi ollut isossa kaupungissa, niin enhän minä olisi jaksanut niin pitkään. Täällä Taivalkoskella kuitenkin aina pääsee mehtään rauhoittumaan ja olemaan yksin.

Jaksaminen loppui ennen muutokseen tarttumista

Vuosien ajan Tuijaa jaksoi kantaa eteenpäin se perusajatus, ettei tosiaankaan ole pakko. Jossain vaiheessa hän tarttuu muutoksen mahdollisuuteen, ja että tekevälle löytyy kyllä työtä. Jopa Taivalkoskelta.

Mutta ennen kuin hän tarttui muutokseen, ehti oma jaksaminen loppua. Lopullinen havahtuminen tuli sairauslomalla oivalluksesta, ettei työpaikalta kukaan soittele perään ja kysele miten voit. Ilmankin siellä pärjätään.

– Viimeiselle sairauslomalle jäädessäni minä jo tiesin, että takaisin ei ole menemistä jos aion nähdä eläkeiän.

Onko pakko?

Yhtenä aamuna muutama vuosi sitten töihin lähtö tuntui niin pahalta, että Tuija purskahti eteisessä itkuun. Onko pakko, hän kysyi mieheltään. Ei ole, oli miehen vastaus, ja se lohdutti. Itse asiassa tietoisuus siitä, ettei tosiaankaan ole pakko, lohdutti niin paljon, että Tuija jaksoi puurtaa siitä hetkestä eteenpäin vielä seitsemän vuotta.

Irtiotto vanhasta

Työterveyshuollon, psykologin ja ammatinvalintapsykologin avulla uusi ura alkoi hahmottua. Vuonna 2014 Tuija potkaisi itsensä irti entisestä työstä ja lähti opiskelemaan matkailupalveluiden tuottajaksi Oulunseudun ammattiopistoon Pudasjärvelle.

Uuden työn etsimisessä suunta oli ollut selvä alusta asti: neljän seinän sisältä oli päästävä välillä luontoon ja työssä tilanteiden piti muuttua muutenkin kuin organisaatiouudistusten ja yt-neuvotteluiden kautta. Työhön piti saada vaihtelevuutta.

– Matkailuala sieltä valikoitui, Tuija kertoo.

Heti valmistumisensa jälkeen hän pääsi aluksi Kylmäluoman leirintäalueelle, sitten avautui mahdollisuus päästä Metsähallituksen palkkalistoille Syötteen luontokeskuksen asiakasneuvojaksi ja luonto-oppaaksi.

– Työn kuva on nyt ihanan laaja. Melkein helpompi sanoa, mitä siihen luontokeskuksessa ei kuulu! Se on asiakasneuvontaa kansallispuiston kävijöille, retkeilyneuvontaa ja tupien varauksia ja tapahtumien järjestämistä. Kahviossa olen kokin varakädet ja tuuraan häntä vapaiden aikana, paistan jopa pullaa.

Opiskelu jatkuu

– Työssä ovat nyt pääosassa ne asiat asiakaspalvelussa, mistä tykkäsin edellisessä työpaikassa.

Vaihtelevuutta tuovat vuodenaikojen kierto ja matkailualan sesongit: välillä mennään tukka putkella, mutta sitten rauhoittuu.

Silloin on aika huokaista ja ajatella, miettiä omaa työtään ja kuinka sen voisi tehdä paremmin.

Myös opiskelu oli niin mukavaa hommaa, ettei Tuija malttanut jättää sitä puoleentoista vuoteen.

– Opiskelu jatkuu, tarkoitus on valmistua Lapin ammattikorkeasta restonomiksi – joskus.

Kodin tuki kannattelee

Tuija kannustaa yt-neuvotteluiden keskellä tuskailevia ajattelemaan, ettei mikään paikka ole se maailman ainoa. Oman selviytymistarinansa yhdeksi tärkeistä ratkaisijoista hän nostaa kotijoukkonsa, lapset ja aviomiehen, joka lupasi, että pakko ei ole.

– Minun ei tarvinnut potea huonoa omaatuntoa, kun lähdin opiskelemaan. Kotona oli tukea, se kantoi.