Hallitus
Hallitus

Hallitus
Hallitus
Hallituksen tehtävä on hoitaa liiton varoja ja muuta omaisuutta. Lisäksi se vastaa työehtosopimustoiminnasta ja edunvalvonnasta sekä päättää liiton kunkin vuoden toiminta- ja taloussuunnitelmasta.
Hallitus kutsuu koolle edustajiston kokoukset ja valmistelee niissä käsiteltävät asiat. Hallitus voi myös järjestää sitovia tai neuvoa-antavia jäsenäänestyksiä.
Se asettaa toimikaudelleen sopimusalakohtaiset neuvottelukunnat ja tarvittaessa sektorikohtaiset edunvalvontatoimikunnat.
Lisäksi hallitus voi perustaa foorumeja muun muassa tutkinto-, koulutus- tai kielipohjaisille sekä muille liiton toimintaa toteuttaville ryhmille.
Pron hallituksen ja sen puheenjohtajan (liiton puheenjohtajan) toimikausi on neljä vuotta. Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi 15–20 varsinaista jäsentä.
Edustajisto valitsee hallituksen jäsenet kaikilta Pron viideltä sektorilta niin, että kunkin sektorin edustus on suhteessa sen jäsenmäärään.
Hallituksen puheenjohtajat
Hallituksen jäsenet
Hallituksen yleisvarajäsenet
Jesse Kankanen
Mirka Fors
Veli-Matti Salminen
Mia Lagerblom
Teija Leppivuori
Terhi Kilvelä
Taru Könkö
Koponen Hannu
Kannisto Jari
Sami Moilanen
Hallituksen varajäsenet ovat sektorikohtaisia varajäseniä. Jos hallituksen jäsen tietyltä sektorilta on estynyt osallistumasta kokoukseen, niin samalta sektorilta kutsutaan ensin 1. varajäsen ja jos hänkin on estynyt niin 2. varajäsen.
Sinua voisi kiinnostaa etenkin nämä


