Hyppää pääsisältöön

Pro tutki lomarauhaa: Asiantuntijalla viisi lomaviikkoa, josta yksi kuluu työasioissa

Kuva: Shutterstock
Asiantuntijat ja esimiehet lomailevat paperilla noin viisi viikkoa vuodessa. Lomarauha kuitenkin toteutuu puutteellisesti, kun viikko lomasta saattaa kulua työasioita hoitaessa. Mobiilityön lisääntyessä työaika ei ole menettänyt merkitystään, vaan sen hallinta on yhä tärkeämpi osa työpaikan johtamista.

Pro tutki lomarauhaa: Asiantuntijalla viisi lomaviikkoa, josta yksi kuluu työasioissa

Julkaistu 21.06.2016 klo 08:30
Uutiset
Asiantuntijat ja esimiehet lomailevat paperilla noin viisi viikkoa vuodessa. Lomarauha kuitenkin toteutuu puutteellisesti, kun viikko lomasta saattaa kulua työasioita hoitaessa. Mobiilityön lisääntyessä työaika ei ole menettänyt merkitystään, vaan sen hallinta on yhä tärkeämpi osa työpaikan johtamista.

Pro Uutiset/Pron tiedote 21.6.2016

Ammattiliitto Pron tutkimuksen mukaan prolainen viettää vuodessa keskimäärin 5,2 viikkoa erilaisilla vapailla ja lomilla. Asiantuntija- ja esimiesjoukon vuotuinen työaikapanos on noin 1 650 tuntia, kun huomioidaan sairastelut, työttömyydet, lomautukset sekä perhe- ja vuorotteluvapaat.

Tehtäväasema ja toimiala vaikuttavat voimakkaasti työaikapanoksen suuruuteen.

– Kiinteistöalan esimiehillä työaikapanos on yli 1900 tuntia vuodessa, kun taas enemmän osa-aikaisuuksia sisältävissä assistenttitehtävissä sekä palkka-, henkilöstö- ja taloushallintoaloilla vuotuinen työtuntipanos on 1 300–1 500 tuntia, kertoo tutkija Petri Palmu Prosta.

Pienissä yrityksissä lomarauha toteutuu suuria huonommin

Lomapäivien määrä selittyy työajan, työvuosien ja työsuhteen keston mukaan, mutta vain noin 70 prosenttia kaikista ansaituista vapaa- ja lomapäivistä oli täysin työasioilta rauhoitettua.

– Lomarauhaindeksiä soveltaen hyviä lomaviikkoja on ainakin yksi ansaittuja lomaviikkoja vähemmän eli noin 20 prosenttia. Luultavasti kesälomilla häiriöiden määrä on asteeltaan hieman pienempää kuin muina vapaa-aikoina, tutkija Petri Palmu toteaa.

Osa lomailee rauhassa 85 prosenttisesti, kun taas osa paahtaa töissä melkein puolet loma- ja vapaapäivistään. Pienissä yrityksissä lomarauha toteutuu suuria huonommin. Pk-yrityksessä yksittäinen työntekijä on suhteellisesti kriittisempi organisaation toiminnan kannalta kuin suuressa yrityksessä, jossa lomailijalle löytyy luultavammin sijainen ja hänen töitään jaetaan työyhteisössä.

Pisintä työaikaa tekevillä kiinteistöalan esimiehillä on vuodessa vain hitusen yli kolme hyvää, työasioilta rauhoitettua lomaviikkoa.

– Vaikka täysin tarkkoja mittauslukuja ei voida antaa, niin lomien rikkoontuminen on suhteellisen vakava ongelma suomalaisessa työelämässä, painottaa Palmu.

Kun vapaa-ajasta tuli luksusta

Työelämässä mukana olevien vapaa-ajan suojeleminen on tärkeää. Työhönsä motivoitunut ja vastuuntuntoinen, mutta määrältään minimoitu henkilöstö, laaja työnkuva ja pelko työttömyydestä lisäävät työasioiden tunkeutumista vapaa- ja lomapäiville. Heikkolaatuinen vapaa-aika stressaa ja estää palautumisprosessia. Tällöin työntekijä on työssään alttiimpi erilaisille häiriöille ja työssä sählääminen lisääntyy.

– Työaika ei ole menettänyt merkitystään, vaan sen hallinta on luultavasti yhä tärkeämpi osa työpaikan johtamista ja työntekijän omaa ymmärrystä siitä, miten työtä tulisi tehdä kestävällä ja tuottavalla tavalla, kertoo tutkija Petri Palmu.

Työhön liittyviä turhia rasituksia, kuten esimerkiksi pitkiä työmatkoja kannattaa toki vähentää etätöillä, mikä mahdollistaa myös monille toimivan työn ja perheen yhteensovittamisen.

– Pron asiantuntijoilla ja esimiehillä työ ei ole yleensä samaan aikaan sen kaltainen kutsumus ja harrastus, kuten joillakin tutkijoiden tai taiteilijoiden tapaisilla erityisryhmillä, arvioi Palmu.

– Työllisen työpäivän venymiseen erinomainen lääke on siirtää työtunteja, joista osa on vieläpä palkatonta, työttömille, kannustaa vuorotteluvapaisiin ja käyttää kesäsijaisia. Näin työllisen hyvinvointi kasvaa voimakkaasti vapaa-ajan määrän ja laadun lisääntymisellä ja työttömän elämäntilanne tietenkin parantuu, Palmu jatkaa.  

”Johtajille mallia puutarhanhoidosta”

Pitempiä päiviä tekevien firmojen johtajien voi olla vaikea ymmärtää, miksi työajan suojeleminen on tärkeätä. Asian laiminlyönti on osa suomalaisen johtamisen ongelmavyyhtiä.

– Valtavirtaa vastaan voisi heittää, että monille johtajille tekisi hyvää esimerkiksi korvata osa kalliista MBA-tutkinnosta pienihintaisella puutarhakurssilla. Kasvimaalla tarvitaan biologista herkkyyttä tunnistaa organismien keskeiset syklit ja vuorovaikutussuhteet. Sama pätee myös sosiaalisiin suhteisiin ihmisten työelämässä, kuvailee Petri Palmu.

– Johtajina toimivilla sählinkisankareilla oman työasian hoitamisen hintana voi olla muiden töille ja vapaille aiheutettu vahinko.  

Pankkisektorin esimiehet ja rahapelialan asiantuntijat lomailevat parhaiten

Uhkakuvista huolimatta esimiestehtävä ei ole kaikilla aloilla yhtä ongelmallinen vapaa-ajan suojelemisen kannalta. Esimerkiksi pankeissa esimiehillä on yli viisi hyvää lomaviikkoa työaikapanoksen ollessa suunnilleen Pron keskitasoa. Rahapeliyhtiöiden asiantuntijat taas lomailevat laadukkaimmin.

Katso tilanne työtuntien ja työasioilta rauhoitettujen lomaviikkojen suhteesta klikkaamalla tästä.